torstai 27. helmikuuta 2014

Hellmaster (1992)


Carnage on Campus; Soul Stealer; Them

Yhdysvallat

1970-luvulle sijoittuvassa prologissa (tämä käy ilmi kaksikymmentä vuotta myöhemmin täsmälleen samalta näyttävän hahmon kantamasta rauhanmerkkiriipuksesta) Pentagon on päättänyt ratkaista takeltelunsa Vietnamissa teetättämällä ihme-eliksiirin, jolla aktivoitaisiin sotilaiden psykokineettisiä kykyjä – joko päämajassakin ollaan kanssa nautittu ihme-eliksiirejä tai sitten leffa kuvaa sotaretken epätoivon syvyyttä. Tutkimusta johtava biokemian professori ”Pelkkä” Jones (John Saxon) päättää ruiskuttaa rohtoa itseensä ja katoaa labransa sytyttyä tuleen.

Vaan annapa olla, kaksikymmentä vuotta myöhemmin mies on palannut kuvioihin. Suuruudenhulluuden itselleen hankkinut Jones tahtoo näet ryhtyä hallitsemaan maailmaa muuttamalla puliukkoja murhanhimoisiksi mutanttizombeiksi. Ja mikäpä olisikaan parempi valloitusretken ykkösetappi kuin proffan vanhan yliopiston kampus. Slasherien peruskaavassa Hellmaster tekee sen irtioton, että ärsyttävien teinistereotyyppien koko kirjon sijasta vainotaankin ainoastaan yhtä, genressä aliedustettua alalajia; ärsyttäviä lukiofilosofeja.

Löytyy niin rawlsilaisia oikeudenmukaisuusteoreetikkoja, pappa betalar- sosiaalidarvinisteja kuin idealistifeministejä. Vuorosanat ovat väkinäisyydessään kuin suoraan toisen asteen oppilaitoksen väittelyistä , tosin tämän enempää teinejä ei olla hahmoteltu. Verrattuna slashereissa kuhiseviin, umpiangloamerikkalaisiin class repeihin, jockeihin ja cheerleadereihin on näissä stereotyypeissä pohjoismaisen koulujärjestelmän kokeneelle katsojalle enemmän tarttumapintaa, ja luultavasti juuri tästä johtuen (ko. besserwissereitä jahtaavien örkkien puolelle ohjaavia) antipatioita.

Tosin jahtia johtava Joneskin kuulostaa aina ilmaantuessaan Nietzschensä silmät puisena lukeneelta abiturientilta (”If God created this world in six days, and I can make hell of it in one night, then God must be dead”). Ja kuten jokainen tämmöisen uniikkiajattelijan kohdannut tietää, on vaikutelma pikemminkin rasittava kuin hyytävä,* mikä on hieman pulmallista kauhuleffapahiksen tapauksessa.

*Tämä virkehän toimii kätevästi myös epäsuorana anteeksipyyntönä meikäläiseen lukiossa tutustuneille ihmisille!

Valitettavasti tapposession terapeuttisuutta nakertaa tarinan juonen höttöisyys – oikeastaan nuorten uniikkiajattelijoidenkaan todentuntuinen teennäisyys ei johdu niinkään tekijöiden ironiantajusta vaan märkäkorvaisuudesta. Läpi kestonsa mennään juonikuvauksen hengessä, hahmojen älykkyysosamäärän heitellessä kohtausten välillä ankarasti, selviytymisen kannalta oleellisten havaintojen unohtuessa ja yksipuolisesta kalikasta veistettyjen henkilöiden ihmissuhdedraaman herättäessä suuria tunteita suunnilleen samassa määrin kuin Youtubessa näkemäni kotiloiden soidinmenot.

[EDIT: oikolukiessani tekstiä pari tuntia myöhemmin joudun korjaamaan kantaani ja toteamaan, että kyllä ne kotilot kiinnosti sittenkin enemmän.]

[EDIT 2: en siis aktiivisesti etsi tuollaisia videoita Youtubesta vaan palvelu suositti sitä. Katseluhistorian perusteella, mutta kummiski.]

Jumalan kuolleisuuden ja übermenschien ohella on tapetilla muutakin teologis-filosofinen kuvastoa, tosin nämä perustellaan Jonesin pinnallisella fiksaatiolla jumaluudesta ja sen saavuttamisesta henkilökultilla. Rupinaamainen hirviönunna jahtaamassa pikkutyttöä autiokappelin penkkirivien välissä muistuu mieleen vielä pari päivää elokuvan näkemisestä, mutta provosoiva muistikuva ei ehdi käynnistää sen kummempaa ahdistusta, kun mieleen palautuu koko skenaarion väkinäisyys.

Hellmasterissa olisi aineksia ihan toimivaksi kauhuhalpikseksi: mörköjen designit ovat persoonallisia ja maskeeraus menettelee, valaistuksesta tulee hetkittäin mieleen Argento, olisi John Saxon ja David Emge (toistaiseksi viimeisimmässä roolissaan) laukomassa onelinereita. Nämä kuitenkin hukkuvat tarinan hidastempoisuuteen ja kovaan yritykseen näyttää tosiasiallista syvällisemmältä.

1/5

Imdb
Wikipedia

4 kommenttia:

  1. Oli muuten siitä siihen, etten ostanut tätä Hellmasteria tuossa tiistaina, kun noita divareita sun muita läpi kiertelin. Jätin sitten kuitenkin ostamati, sillä äkkäsin tilalle jotakin muuta mieleistä ja parempaakin ostettavaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat kuule vaikka tämän mun kappaleeni ennenaikaisena joululahjana, jos välttämättä tahdot tämän nähdä.

      Poista
    2. Kiitosta vaan tarjouksesta, mutta enköhän minä pärjäile ilmankin :D

      Poista
    3. Miellän harvalukuiseksi sen joukon, joka jotain saattaisi menettää ilman tämän näkemistä.

      Poista