Rautainen Coogan (1968)

Coogan's Bluff
Yhdysvallat

Satuin tässä taannoin osallistumaan arvontaan, ja ensimmäistä (joskaan ei toivoakseni viimeistä) kertaa elämässäni minulla oli arpaonnea. Kyseisen onnenkantamoisen seurauksena seilasi hyllyyni Don Siegelin ja Clint Eastwoodin ensimmäinen yhteinen elokuva, Rautainen Coogan vuodelta 1968.

Jälkimmäisen esittämä nimikkohahmo on arizonalainen apulaissheriffi, joka saa itse- ja omapäisyydestään johtuen rangaistustehtävänä noutaa murhasta syytetyn happopää Ringermanin New Yorkista. Määränpäässä kaupunkilaiset ovat kieroja ja röyhkeitä, paikalliset pomot samanlaisia nipottajia kuin kotiseudullakin ja mikä pahinta, Coogan-parkaa luullaan jatkuvasti texasilaiseksi. On reissussa tietysti valopilkkunsakin, ehdonalaisvalvoja Julie Rothin muodossa. Kun sitten kuitenkin Ringermanin luovutukseen tulee ennalta-arvaamattomia mutkia, päätyy Coogan tasapainoilemaan lomaromanssinsa ja omien toimivaltuuksiensa välillä itselleen vieraassa ympäristössä.

Eastwoodin uran kannalta Rautainen Coogan oli onnenpotku – neljääkymmentä lähestyvä näyttelijä tunnettiin tuohon aikaan lähinnä länkkäreistä, etupäässä Leonen Dollaritrilogiasta. Cooganista alkanut yhteistyö Siegelin kanssa johti läpimurtoon vanhan mantereen jälkeen myös rapakon takana, kolme vuotta myöhemmin ilmestyneen Likaisen Harryn (1971) myötä, jossa Eastwood esittää melko samanlaista tylyä kyttää. Tosin Callahaniin verrattuna Coogan on sangen optimistinen ja vaikuttaa tämän johdosta oppivankin jotain elokuvan aikana, friscolaiskollegastaan poiketen. Kantapään kautta, mutta kumminkin.

Hahmona Coogan on juuri sellainen itsevaltainen mutta oikeudenmukainen kovanaama, josta Eastwood näyttelijänä tunnetaan. Näin jälkikäteen katsottuna sheriffin siirtyminen preerialta urbaaniin ympäristöön pitämään yllä järjestystä tuntuu suorastaan enteelliseltä. Rooli räätälöitiinkin juuri Eastwoodia silmällä pitäen, niinkin pitkälle että Cooganin soluttautuessaan hippien keskuuteen huumediskon seinälle heijastuu filmikuvaa Tarantulasta (1955), jossa Eastwoodilla on pikkurooli tuholaisentorjujaksi komennettuna taistelulentäjänä. Ja kuten näyttelijällä omassa elämässään, on Cooganissakin häntäheikin vikaa.

Myöhemmästä vigilante-elokuvien trendeistä poiketen elokuva ei pyri esittämään sääntöjen rajamailla operoivan Cooganin menettelyä vailla ongelmia – vaikka apulaissheriffin motiivit ovat sinänsä ymmärrettäviä, on maalaispoliisin toiminnasta hetkittäin enemmän haittaa kuin hyötyä paitsi paikallisviranomaisten toiminnalle, myös tavallisille kansalaisille. Kanadalaisen Susan Clarkin esittämä Roth on Coogania mukautuvampi viranomaisena, mutta ei suhtaudu miekkosen edesottamuksiin kuitenkaan täysin kritiikittömästi. Lisäkiemuraa tuo näiden suhteen limittyminen kumpaisenkin työelämään.

Myöskään suurkaupunkia ei esitetä pelkkänä kaoottisena paheiden pesänä, vaikka ihmisten pakkautumisesta seuraavia kielteisiä lieveilmiöitä (taskuvarkaita, huumekauppaa, epärehellisiä taksisuhareita) ei jätetäkään esittelemättä. Kotikenttäetunsa menettänyt Coogan on tavanomaista Clintiä haavoittuvaisempi, muttei kuitenkaan täysin avuton. Tämän johdosta melko tavanomaiseen rikoskeissiin tulee jonkin verran variointia, vaikkei tulos kovin mieleenpainuva olekaan. Loppupuolen takaa-ajo on suorastaan tylsä verrattuna alun vastaavaan erämaassa.

Kaiken kaikkiaan aika tavanomainen 70-lukulainen rikosdraama, joskin pääosittajan tai ohjaajan fanien kannalta sangen kiinnostava. Mielestäni sittemmin ukot tekivät keskenään parempiakin pätkiä, joskin tuolloin tuotantovaiheessa ei sähellettykään samalla tavalla kuin Cooganin tapauksessa.

3/5

Imdb
Elonet
Wikipedia