torstai 30. toukokuuta 2013

Panssarijunalla helvettiin (1978)


Kelvottomat; Quel maledetto treno blindato; the Inglorious Bastards; Bastardi senza gloria; Counterfeit Commandos; Deadly Mission; G.I. Bro; Hell's Heroes; the Dirty Bastard
Italia, Ranska, Yhdysvallat

Liittoutuneet käyvät Saksaa vastaan kamppailua miehitetyn Ranskan sielusta. Liuta monenkirjavista syistä sotaoikeuteen joutuneita amerikkalaissolttuja saa tilaisuuden paeta, kun näitä paimentaville sotilaspoliiseille järjestyy kiireellisempää tekemistä teutoonien toimesta. Karkurit päättävät luutnantti Robert Yeagarin johdolla suunnata puolueettomaan Sveitsiin, kenttätuomioistuimen koston ulottumattomiin. Korkeajännityshenkisen matkan varrella nämä joutuvat ottamaan mittaa saksalaisjoukoista, saksalaislinnoituksesta, saksalaisnaku-uimareista ja lopulta saksalaispanssarijunasta, elokuvan savua viheltävästä Moby Dickistä.

Ainakin omissa kirjoissa Italian genreohjaajien eliittiin heittämällä menevän Enzo Girolami Castellarin sotaseikkailu Panssarijunalla helvettiin palasi valtavirran tietoisuuteen viime vuosikymmenen lopulla, kun Quentin Tarantino lainasi sen englanninkielisen nimen hillittömän revisionistiselle sotaeepokselleen Kunniattomat paskiaiset (2009). Tarinaltaan elokuvat poikkeavat toisistaan, mutta miljöössä ja siihen asennoitumisessa on yhtäläisyyksiä, joiden myötä voitaisiin puhua remakesta temaattisella tasolla.

Kumpaisenkin filmin keskiössä on liuta antisankareita, joskin näiden motiivit ovat alkuperäisteoksessa raadollisempia ja sitä myöten inhimillisempiä. Pelkkien sosiopaattien sijaan porukassa on suutuspäissään peruuttamattomasti mokanneita, hermonsa rintamalla menettäneitä ja ehtymättömään tappamiseen tympääntyneitä. Sikäli elokuva tuokin voimakkaasti mieleen Likaisen tusinan (1967), että sen protagonistit ovat periaatteessa toimintakuntoisia, mutta sotatilan edellyttämään (tai sellaisen sovinnaisemmissa kuvauksissa esiintyvän yli-inhimillisen sotasankarin) tiukkaan muottiin sopimattomia. Mielestäni tämä ilmenee hyvin kohtauksessa, jossa karkurit joutuvat käymään tulitaistelua samanaikaisesti sekä saksalaisia että maanmiehiäänkin vastaan.

Jos jättää ottamatta lukuun sankareiden epäihanteellisia vaikuttimia, on elokuva silkkaa valkokankaalle siirrettyä korkkaria. Sota on tilaisuus itsensä todistamiselle, sakemannit ovat kasvotonta tykinruokaa (sitä yhtä kiintiökunnollista wehrmachtilaista lukuun ottamatta), näiden päälliköt fanaattisia arjalaisia, rennosti läppää heittävältä äijäporukalta onnistuu vaikka millainen uroteko tai valloitus, naiset suhtautuvat solttuihin mutkattomasti, hyvikset kuolevat sankarillisesti uhrautuen ja koskettavien puheita pitäen, kranaatit tai konetuli eivät tuota ruhjoutuneita ruumiita ja aurinkokin paistaa.

Meininki on niin sarjakuvamaista, ettei tätä voi ottaa todesta. Mikä ei viihteelliselle sotaelokuvalle ole suinkaan mikään miinus. Räiskiminen on toteutettu kömpelönä pomppimisena ampujan ja ammuttavan välillä, jolloin krauttien kehnon ja hyvisten virheettömän osumatarkkuuden mielivaltaisuus vain korostuu. Sen sijaan hiiviskelyn tai soluttautumisen tyyppiset, viekkautta vaativat kohtaukset on toteutettu pätevästi.

Näin maallikolle meno on kaiken kaikkiaan vakuuttavaa, mutta arvostelukerralla pätkän katsastamiseen osaa ottaneen aihepiirin asiantuntijan silmälle tässä avautui liuta räikeitä teknisiä lapsuksia; konepistoolilla varustautuneella soltulla on panostaskut kiväärin ammuksille, ovea koitetaan murtaa taittoperäisellä rynkyllä, mannermaisten autojen ratit ovat oikealla ja joukot hyökkäävät avoimessa maastossa, vaikka vieressä näkyisi olevan metsääkin. Jos satut Ville tätä lukemaan, niin ainakin itselläni oli hauskaa näitä kuunnellessa.

Monesta muusta saapasmaalaisesta genreklassikosta poiketen on Panssarijunassa myös ihan tietoista komiikkaa. Äijähuumorin korrektiudesta kertonee jotain taistelu alastomia saksattaria vastaan tai karkureiden afroamerikkalaisedustuksesta vastaavan Fred Williamsonin rotuopillinen väheksyminen. Elokuva on tässä tapauksessa varsin suorasukainen, kuvatessaan mustan amerikkalaissotilaan kokemaa sorsimista paitsi natsien, myös ihan kotimaisten rasistien suunnalta. Ehkä tällainen kursailemattomuus on iskenyt Tarantinoon, joka on aina käsitellyt rotukysymyksiä vailla Hollywoodin enemmistön kaksinaismoralismia.

Näyttelysuoritusten suhteen pyyhkii Williamson pöytää Yeageriä esittävällä Bo Svensonilla. Päällimmäisenä syynä tähän on karskin ja vähäsanaisen luutnantin tylsyys hahmona, joka jättää ruotsalaiselle jenkkivahvistusta vähemmän tilaa hengittää. Tämän vuoksi olisi kiinnostavaa nähdä Yhdysvaltojen blaxploitaatiobuumin inspiroimana uudelleen leikattu versio G.I. Bro, jossa painopiste on Williamsonin hahmossa.

Rennon anarkistinen sotaseikkailu sujuvalla temmolla ja pätevällä toiminnalla.

3,5/5

Imdb
Elonet
Wikipedia

4 kommenttia:

  1. Tämä leffahan sai myös epävirallisen jatko(rahastus)-osankin, jonka tapahtumat sijoittuvat Vietnamin sodan aikoihin. Miles O'Keeffe imitoi siinä Clint Eastwoodia minkä ehtii ja Fred Williamson on... noh... Fred Williamson... :D

    How much Keeffe is in this movie anyway? Miles O'Keeffe....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis niinku Williamson ja Ator jyristelemässä viidakkosodan keskellä? Alkoi just kiinnostamaan!

      Tuo maininta Atorista imitoimassa Eastwoodia toi mieleen yhden pohdintani tätä alkuperäistä katsellessani. Tuntui nimittäin, että Tony Hootenista oli koitettu permanentilla ja dubbauksella tehdä maksimaalisen samankaltainen (Likaisessa tusinassa elämöineen ja vuosikymmenessä nimeä vanhallakin mantereella keränneen) Donald Sutherlandin kanssa. Saattaa tietysti olla pelkkää mutuiluakin.

      Poista
    2. Hmm, eräänlaisessa "jatko-osassa" olevasta näyttelijästä tulee mieleen Clint Eastwood ja tämän elokuvan esiintyjästä mieleen Donald Sutherland?
      Saatatte ollakin melkein asian ytimessä, sillä Sutherland ja Eastwood tekivät vuonna 1970 elokuvan Kellyn Sankarit, jonka suorin uusintaversioinniksi kutsuttava elokuva on George Clooneyn Kolme kuningasta. IMDb vieläpä tarjoaa Panssarijunalla Helvetiin kohdalla sekä Eastwoodin, että Clooneyn elokuvaa suosituksena ja jokaisessa elokuvassa eräänlainen omin päin toimiva sotilasjoukko liikuskelee vieraalla maaperällä.

      Vaikka kyllä se on minullakin Likainen Tusina joka tästä eniten tulee mieleen, mutta eipä se haittaa.

      Poista
    3. Kellyn sankarithan on sotaelokuvana aika samoilla linjoilla Panssarijunan kanssa - sotaa ei erityisemmin ihannoida, muttei tilanteessa syntynyttä toveruuttakaan kielletä.

      Ja onhan tuossa Eastwoodin ja Sutherlandin lisäksi helvetin kova castingi; Telly Savalas, Harry Dean Stanton, Don Rickles, Carroll O'Connor ja varmaan joku muukin.

      Poista