Serbuan Maut; The Raid
Indonesia
Rekallinen keltanokkapoliiseja komennetaan tyhjentämään jakartalaisessa slummissa legendan maineeseen nousseen huumekuninkaan päämajana toimiva epämääräinen tornitalo. Kun kaikki ei kuitenkaan suju täysin suunnitelmien mukaisesti, muuttuu pidätysoperaatio noviisien kannalta eloonjäämistaisteluksi, näiden rämpiessä läpi asujaimiston, joka on tavalla tai toisella sidoksissa rakennuksen kautta tapahtuviin hämärähommiin.
Yllätyshitiksi osoittautunut Raid ei juurikaan aikaile mennessään suoraan asian ytimeen, vaan rujo selviytymiskuvaus polkaisee itsensä vauhtiin oikeastaan saman tien. Karuissa maisemissa kuvatut, pitkät otokset yksikön painellessa soitellen sotaan antavat aloitukseen todentuntuisen vireen, joka muuttuu varsin vikkelästi sujuvia kamera-ajoja ja otoksia tarjoavaksi, nopeatempoisemmaksi mättämiseksi. Hahmojen ja tilanteen esittelyyn käytetään alussa melko vähän aikaa, joskaan ne eivät simppeliydestään huolimatta tunnu epäolennaisilta.
Kun jossain keskivaiheilla tekijät alkavat yrittää näiden motiivien laajentamista – kenellä on perheenlisäystä tulossa, kenellä epäilykset operaatioon linkittyvästä salaliitosta – menee meno jossain määrin puihin, kun hahmokehityksen ei oleta enää tässä vaiheessa alkavan syventyä niiden kautta. Erityisesti aasialaisten rikosleffojen isoimpiin kliseisiin lukeutuva juonenkäänne* lähinnä tuskastuttaa, kun ruudulla voisi tapahtua kaikkea jännittävämpää.
Siinä missä juoni alkaa hyytyä ehtoopuolella, pitää toiminta otteessaan lähes koko ajan. Tyylittelystä ja kevennyksistä vapaa toiminta on siinä määrin brutaalia, että vähänkin kynsienpureskeluun taipuvainen katsoja tulee melko varmasti käräyttämään itsensä täysin tahattomasta keratiinikulinarismista, puunsäpäleiden viillellessä kurkkua, saappaan katkoessa luita tai luotien ruhjoessa ihmistorsoa. Vaikka laukausten- ja potkujenvaihdon lomassa välillä vetäydytään ja maastoudutaankin, tuntuu etteivät viranomaiset saa hengähdystaukoa asukkaiden järjestämältä, koko ajan kertoimiaan kasvattavalta vyörytykseltä.
Vaikka henkilöiden siirtyessä tulitaistelusta kontaktilajeihin on havaittavissa hienoista selittelyn makua, käsikirjoituksen tuputtamat tekosyyt on helppo painaa villaisella rujon ja vähäeleisen tanssahtelun alkaessa. Koreografia ei missään tapauksessa ole kamppailulajielokuvien näyttävimmästä tai kauneimmasta päästä, vaan määrätietoisesti vastustajan eliminoimiseen (tämän testaamisen sijasta) tähtäävät liikkeet välittävät uskottavasti kipua. Varsinkin silatveteraani Yayan Ruhian on mieletön liikkuessaan.
Indonesialaistuotannoksi tavanomaista laajempaa kansainvälistä huomiota viime vuonna herättänyt Raid on monella tapaa äärimmäisen miellyttävä toimintapätkä ja sitten kuitenkin tuskastuttavan kömpelöihin juonellisiin töksähtelyihin kompasteleva rikoselokuva. Vaikka itse hieman petyinkin alkuhypen toitottamasta uudesta maailman parhaasta toimintaelokuvasta, jää vaakakuppi reippaasti plussan puolelle.
*(Juonipaljastus siltä varalta, että raina on mennyt ohi;) elikkä poliisin lähisukulainen onkin päätynyt yhteiskunnan vastakkaiselle puolelle, aiheuttaen sieltä käsin moraalisia vatsanpuruja. Koin maininnan spoilerireservaatin arvoiseksi, sillä mielestäni kyseisellä aihiokierrätyksestä ei synny juoneen mitään omaperäistä.
3/5
Imdb
Elonet
Wikipedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti