Truck Turner (1974)

Yhdysvallat

Vanhalla jenkkifutaaja Mack ”Truck” Turnerilla menee aluksi mukavasti. Takuukonttoreilta ja lakimiehiltä satelee tilauksia omille teilleen läksineistä luonnollisista oikeushenkilöistä. Jerryn, Truckin työkaverin, autolla pääsee lujaa ja samalla voi heittää rasvaista läppää. Annie, kulmikasluonteinen tyttöystävä pääsee lusimasta. Mutta ennen pitkää onnetar muuttaa mieltään, ja Turner joutuu ulkopuolisten voimien koettelemaksi. Gator, antisosiaalista käytöstä osoittava parittaja tulee kiskoneeksi Turnerin lähimmäisineen pelinappuloiksi Los Angelesin alamaailman keskinäiseen arvovaltakamppailuun. Jerry saa ylinopeussakon. Kissa kusee paidan tärviölle.

Aiemmin elokuva-alalla lähinnä scoreja ja sivurooleja tehnyt Isaac Hayes on kuin kala vedessä kyynärpäätaktiikan ja tuurin risteytyksellä saavutetussa nimikkoroolissa - Turner on toiminta- ja blaxploitaatiosankarina poikkeuksellinen tapaus persoonallisen yhdistelmänsä myötä. Hahmo ei venytä uskottavuuttaan ratkaisemalla ongelmiaan absurdin nokkelalla pätemisellä, vaan toimii halki tarinan maanläheisellä luovuudella. Mätkintäpuolella iskuja toisaalta vuolaasti jakava ja toisaalta vastaankin ottava jantteri ei ole haavoittumaton yhden miehen armeija, vaan välttää useampaankin otteeseen kilon paloiksi päätymisen rymistelyn ohella (tai sijaan) taktikoinnilla tai silkalla sattumalla. Vaikka Hayesin huumorintajun jälkimaine voikin olla, no, ambivalentti, tuntuu tämä hoksanneen käsikirjoituksen draamalliset ja komedialliset vivahteet, antaen äijämäisyydessään sympaattiselle palkkionmetsästäjälle materiaalin ansaitseman tulkinnan.

Tekijät ovat venyttäneet rajallisen budjetin luomia uomia ihailtavalla luovuudella. Losin maisemia kaduista kapakoiden kautta vedenpuhdistamoihin ja puistoihin on hyödynnetty käsikirjoituksessa siten, ettei kovinkaan paljoa lavasteita olla tarvittu. Irtaimiston tuhoutuessa kamera suorastaan hekumoi luodista saaneen tykinruoan lyyhistymistä edeltävillä kolmoispirueteilla, hidastetusti särkyvällä lasilla ja ilmeisesti itsesyttymisestä kärsivillä autoilla äänitehosteiden säestäessä tärvelemisen riemua. Mieleenpainuvimpana esimerkkinä penninvenytyksestä jää mieleen takaa-ajosessio, jossa suharit pyrkivät pontevasti tärvelemään vastapuolen ohella omaakin peltiä.

Filmissä onkin toisensa perään kohtauksia, joissa näiden ratkaisujen ohella ronskiudessaan, sanoisiko epäkorrektiudessaan viihdyttävällä dialogilla on keskeinen asema luomassa halki elokuvan kantavaa tunnelmaa; hivenen rönsyilystä kärsivän juonen paiskatessa kohtauksia milloin pedareita vatikaanimaisesti hyysäävän viranomaisen konttoriin, milloin hautajaisiin, joissa parittaja päällystetään jollain ihan muulla kuin madonjäytämällä tomulla, joutavan ryppyotsaisuuden hylkäävä sanailu pitää viihtyvyyden yllä vaikka katsojalla kestäisikin hetken ottaa juoni kiinni. Henkilöhahmot ovat jokseenkin kapeita Turneria itseään lukuun ottamatta, joskin näyttelijäsuoritukset korvaavat paljon. Varsinkin Nichelle Nichols pieksämässä (trekkereiden riemuksi tai kauhuksi) suutaan Gatorin bottom bitchinä ja Yaphet Kotto kylmäkiskoisena jengipomona jäivät mieleen, muun castin ollessa vähintään välttävästi suoriutuvia Broadway- tai genre-elokuvanaamoja.

Harvoin tulee nähneeksi näin asiallisella tunnelmalla varustettua toimintapläjäystä. Hayes hoitaa hommansa hyvin niin kameran edessä kuin musiikkipuolella eikä tässä ehdi tylsistymään. Hivenen älyvapaa käsikirjoitus sekä omaa aikaansa heijasteleva puvustus ja slangi tuovat menoon campin makua, tiedä tosin onko tuo yksiselitteisen huono asia. Aliarvostettu blaxploitaatiohelmi.

4,5/5

Imdb
Elonet
Wikipedia