perjantai 9. toukokuuta 2014

Invasion U.S.A. (1985)




Invasion; Chuck Norris – Invasion U.S.A.

Yhdysvallat

Chuck Norrisin pitkässä filmiurassa käynnistyi uusi tyylillinen kausi jossain Missing in Actionin (1984) kohdalla, kun bensaräjähdyksistä, suuntaa-antavista juonista ja pääosittajan roundhouse kickeistä muodostuneeseen kaavaan nakattiin mukaan yhä enenevä oikeistolainen saarnaavuus. Kun omat pojat oltiin haettu Vietnamista kotiin, kääntyi supersankari-Norrisin katse kotimaan kamaralla kytevään, viiskytäluvulta tuttuun mutta aina yhtä tuoreeseen punikkipaniikkiin. Osittain käsikirjoituksestakin vastaava pääosittaja on kertonut elokuvan perustuvan todellisesti Yhdysvaltoja uhkaavaan invaasioon. Liekö Chuck käynyt katsomassa John Miliusin vuotta aiemmin ilmestyneen Punaisen vaaran, mutta kyseessä ei onneksi ollut viimeinen kerta kun äijä valjasti maineensa ihan oikeasti mahdollisista suurkatastrofeista varoittaakseen. Niiden toteutumista odotellessa:

Palavasti joulua, ostoskeskuksia, jumalanpalveluksia ja Amerikkaa noin muutenkin vihaava neuvostoagentti Rostov aikoo valloittaa vapauden kehdon suunnilleen jokaisesta viimeisen sadan vuoden aikana Yhdysvaltojen kanssa sotineesta kansasta koostuvan sotajoukkonsa turvin (nerokasta kansojen sulatusuunin heijastelua)! Strategiaksi lanttuvikainen stallari on valinnut sattumanvaraiset hyökkäykset nukkumalähiöihin, tarkoituksena jotenkin romahduttaa jenkkien sotakoneisto ampumalla singolla omakotitaloja ja tärväämällä amerikkalaispoliisien tahrattoman maineen false flageilla. Ennen kuin suuri isänmaallinen sota asuntolaina-asumista vastaan voi puhjeta kukkaansa, täytyy tieltä kuitenkin raivata entinen CIA-mies Matt Hunter, joka on joskus kenkäissyt Rostovia kupoliin.

Floridan rämealueella hiljaiseloa viettävä Hunter ehtii jo kieltäytymään ex-työnantajansa pyynnöstä palata kentälle – erästä nettikylähullua lainatakseni – kurkuttamaan ryssäläisiä tahoja, mutta vanhan vainolaisen sotajoukkojen käytyä jyräämässä tämän töllin muuttuu ääni kellossa. Hunter olisi siis jäänyt suollensa alligaattoreiden ja vyötiäisten kanssa hengaamaan, antaen ympäröivän maailman mennä menojaan, jollei kommarikolonna olisi varta vasten käynyt paskomassa sen mörskää – Rostov on siis itse itsensä pahin vihollinen. Oli vissiin aika kova se potku päähän.

Nyt kun Norris ollaan saatu eläkkeeltä pahiksia monottamaan, luulisi menon lähtevän korkeimpaan lentoonsa. Sen sijaan leffa on keskivaiheilla kaikkein staattisimmillaan, toisiaan seuraavien kohtausten mennessä jotakuinkin näin:

1) Terroristit kaavailevat uutta källiä,
2) Hunter osuu paikalle kuin taikaiskusta,
3) Hunter päästää meidät pahasta.

Toimintakohtauksissa Joseph Ziton aikaansaama sähäkkyydentapainen karisee kaavamaisuuden vuoksi äkkiä, ja tämän toiston tarpeellisuus muuttuu kyseenalaisesta suorastaan epätodelliseksi palaneen karusellin varjossa värjöttelevän Hunterin/Norrisin todetessa kohti kameraa, ettei näillä episodeilla ollut mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Samaan syssyyn mies rähjää CIA-esimiehelleen, ettei voi yksin estää kaikkia terrori-iskuja, vaikka on aikaisemmin ilmoittanut että suostuu työskentelemään ainoastaan itsekseen.

Toimintahalpiksen juonen päättömyyksien ihmetteleminen saattaisi olla joutavaa nipottamista, jos Invasion U.S.A. ihan rehellisesti yrittäisi olla ainoastaan toimintahalpis. Se on kumminkin elähtäneen propagandistisuutensa kanssa niin tosissaan, että tahaton parodisuus oikeastaan muuttuu osaksi filmin viehätystä. Sen vuoksi on valmis antamaan jopa anteeksi sen tavanomaisuuden toimintaleffana. Räjähdyksiä ja räiskimistä kyllä piisaa (singoillakin voi ampua sarjoja), mutta mitään erityisen mieleenpainuvaa ei löydy.

Norrisin niukasta ilmaisusta johtuen huippuun hiotulla tunteettomuudella hommaansa asennoituva, lakonisesta letkautteleva Hunter jättää vaikutelman pesunkestävästä psykopaatista. Harmi että ukon ruutuaika jää verrattain vähäiseksi siihen nähden, miten paljon filkassa puljataan kaiken mielenkiinnottomamman kanssa. Hulluuden toista äärilaitaa edustaa palovamma-arpiselle Richard Lynchille räätälöity osa impulsiivisena ja pakkomielteisenä Rostovina ampumassa vihamiehiään kulkusille. Jonkin verran vastinparien jännitettä syö vaikutelma koko ajan sekä fyysisesti mutta erityisesti psyykkisesti alakynnessä olevasta pahiksesta, jota sankari tulee kolkkaamaan kajuuttaan tämän unissakin. Vihaako Rostov Amerikkaa Hunterin takia vaiko Hunteria sen takia, että pikappilla takatukka hulmuten kurvaileva kokofarkkukuosinen terroristinmetsästäjä olemuksellaan symboloi Amerikkaa? Tämmöinen jos jokin on moniulotteista käsikirjoittamista!

Kehno juoni, keskinkertainen toteutus ja propagandaviisari tukevasti oikealla. Väljähtänyttä vouhotusta, jonka viihdyttävyyttä ei kuitenkaan sovi kiistää.

3/5

Imdb
Elonet
Wikipedia

2 kommenttia:

  1. Ne on vekkuleita kapistuksia nuo singot. Niillä kun tehdä mitä vaan. Ampua sarjaa ja helikopterin sisälläkin välittämättä yhtään siitä lieskasta, joka putkilon peråstä ulos syöksähtää... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha kunnon Imfdb tietää kertoa että nää nimenomaiset puoliautomaattiontelopanosaseet oli ihan uutta tyyppiä sen sijaan, että olisivat olleet johonkin todelliseen malliin perustuvia replikoita:

      http://www.imfdb.org/wiki/Invasion_U.S.A._%281985%29#Other

      Kukaties neukkujen uusien superaseiden prototyyppejä? Ehkä blogauksen tunnisteisiin pitäisi lisätä scifi. Fantasiaahan jo harkitsin leffan stoorin vuoksi.

      Poista