Bringing out the Dead (1999)

Yhdysvallat

Ensihoitajana uurastava Frank Pierce (Nicolas Cage) on suistunut melkoisen totaaliseen työuupumukseen. Moneen kuukauteen ei potilas ole selvinnyt hänen käsittelyssään terveysasemalle asti ja vuoropäällikkökin antaa pyynnöistä huolimatta potkujen sijasta ainoastaan yötöitä. Lopulta vuorojen ja päihdepolitiikkansa puolesta pikemminkin illastava kuin päivystävä lanssari onnistuu toimittamaan infarktin saaneen perheenisän sairaalalle asti, pitäen tätä enteenä (omansa ja asiakkaidensa) huonon onnen kääntymisestä. Äijä kuitenkin jättää hoiturin löysään hirteen vaipumalla koomaan, ja odotellessaan tilanteen ratkaisua Frank jää suustaan kiinni potilaansa huumeongelmaisen tyttären Maryn (Patricia Arquette) kanssa.

Varsinaisen juonen sijasta superduo Martin Scorsesen ja Paul Schraderin Bringing out the Dead keskittyy luomaan ajankuvaa yöelämästä 1990-luvun alun Manhattanilla, siellä vaeltavien yötyöläisten, asunnonomistajien, muovikassimiesten, bilekansan ja huumejengiläisten tullessa yhtälailla edustetuksi ensihoitajien asiakaskunnassa. Joe Connellyn samannimiseen, kirjailijan omasta työkokemuksesta ammentavaan romaaniin (1998) perustuva elokuva käsittelee Frankin kautta kärjistyvää syyllisyyttä, masennusta ja ahdistumista. Mies on samaan aikaan kypsä työhönsä, mutta olosuhteiden johdosta siihen takalukossa. Mary vaikuttaisi ainakin ensi alkuun tarjoavan piristysruiskeen harmaaseen arkeen, mutta suhteen vanhetessa ja monimutkaistuessa uutta sisältöä aletaan etsimään antisosiaalisemmalta suunnalta – yllyttäjiä tuntuu löytyvän niin töissä kuin vapaa-ajallakin.

Toisaalta Frankin lisääntyvä häiriökäyttäytymisen yksiselitteinen paheksuminen käy hankalaksi, kun huomioi miehen pahoinvoinnin syyt. Hoiva-alaahan yleensä pidetään kutsumustyönä, ja melkeinpä jokaisella Frankin työkaverilla tuntuisi lippu pysyvän korkeammalla: Larry (John Goodman) pitää katseensa lähitulevaisuuden mahdollisuuksissa, Marcus (Ving Rhames) jaTom (Tom Sizemore) pyrkivät lähinnä sekoilemaan asemansa suomissa raameissa. Frankia taasen tuntuisi innoittaneen pelkkä altruismi, joten ammatilta putoaa pohja siinä vaiheessa kun ensiapu enteilee hengenlähtöä ja suurimmat onnistumiset saavutetaan juoppokuskina.

Kun mies kiskoo unijaksossa jalkeille kuolleita potilaitaan, uskoen kuukausia kestäneen kakkakombonsa katkenneen, tuntuu elämän jatkaminen taas mielekkäältä. Ehkä kaikkein tehokkaimmin syrjäytymisen evankelia Frankille saarnaa tälle työn (ja toisaalta Marylle lapsuuden) kautta tuttu mielenterveys/päihdeongelmainen Noel, joka kykenee pelkällä habituksellaan havainnollistamaan elämän merkityksettömyyden tunnustamista. Tarinan ohella myös muut elokuvan osa-alueet vahvistavat mielikuvaa antisankarin synkeästä mielenmaisemasta. Hämärä Manhattan ja alimiehitetty terveysasema toimivat erinomaisesti alakulolimbon näyttämönä, ja Robert Richardsonin kuvauskin on haparoivaa mielentilaa ilmentävästi vinksallaan. Taiteellisin tehokeino lienevät Frankin näkemät (ilmeisesti tämän syyllisyydentuntoa ilmentävät) haamut.

Nicolas Cage vetää omistautumisella pahoinvoinnin spiraalissa rimpuilevan, liukua flegmaattisuudesta täysratkeamiseen vaativan pääosan. (Tämän silloinen puoliso) Patricia Arquette vetää hahmostaan johtuen lähinnä ensin mainitulla vaihteella, muiden osasuoritusten ollessa vielä selvemmin sivuosia – siltikin Ving Rhames pääsee irrottelemaan sangen epätyypillisessä roolissa. Marc Anthonyn suoritus hyperaktiivisena Noelina on varsin rasittavaa, joskin hahmon merkityksen huomioiden tämä lienee harkittua.

Ihmiskunnan tähänastisen historian verenhimoisimman vuosisadan ankealle viimeiselle kymmenekselle sijoittuva Bringing out the Dead lienee Scorsesen tuotannon väkevin lataus puhdasta ysäriangstia, mistä johtuen se taisi aikoinaan jäädä elokuvavuoden samanhenkisten turhanpäiväisyyden manifestien - varsinkin sisällöltään epäkypsemmän Fight Clubin - varjoon. Raskassoutuisuudestaan huolimatta stressiä, uupumusta ja itsensä epäilyä pursuava pätkä pitää sisällään myös sellaisia toivon kipinöitä, jotka voivat näin loppuvuoden kaamoksen aikana olla ihan tervetulleita – tästä johtuen arvosanassa voisi melkein olla puolikas piste kausilisää. Ja onhan tässä kanssa menevä soundtrack.

3,5/5

Imdb
Elonet
Wikipedia