Yeuk Saat; Ruo Sha
Hong Kong
Yltiöpäisen armottomista rikoselokuvistaan tunnettu Billy Tang työsti CAT III –villityksen aikana niljakkuudessaan muuta tuotantoa virittyneemmän ryppään halpisroskaa, jossa nihilistisen tyly ihmiskuvaus törmäsi häpeämättömän itsetarkoitukselliseen väkivaltaan ja seksiin. Red to Kill ei ole mitenkään tästä luovasta kaudesta poikkeava teos, vaan tarjoaa katsojalle juurikin sitä ihtiään.
Hommiinsa sosiaalityöntekijänä pikku hiljaa kypsynyt Cheung löytää uutta inspiraatiota työhönsä saadessaan hoidettavakseen henkisesti jälkeenjääneen Ming-Mingin uudelleensijoittamisen tämän menetettyä isänsä liikenneonnettomuudessa. Positiivisen ja ystävällisen tytön sopeuttamista varjostaa kuitenkin vaara, kun kehitysvammaisille suunnatun asuntolan/hikipajan naapurustossa alkaa liikuskella väkivaltainen sarjaraiskaaja, jonka uhreiksi näyttäisivät valikoituvan punaisia vaatekappaleita käyttävät naiset…
Kerrassaan suoraviivainen juoni toimii lähinnä sikailut löyhästi nivovana siteenä, pyrkimättä sen syvällisempiin oivalluksiin käytettyjen, yhteiskunnallisesti virittyneiden kysymysten saralla. Esimerkiksi elokuvan keskivaiheille osuva oikeusmurha tuntuu falskilta, eikä ole hankalaa päätellä, mihin kyseisen juonenkäänteen on tarkoitus johtaa. Kiinnostavin elementti on asuntolan naapuruston varsin kylmäkiskoinen, Taina Kovalaisen linjauksia muistuttava suhtautuminen seinän takana asuviin kehitysvammaisiin.
Huolimatta siitä, ettei elokuva kykene peittelemään tarkoitushakuisuuttaan ja epäuskottavuuttaan, se on harvinaisen rehellinen kuvatessaan vammaisten kohtaamaa syrjintää ja epäluuloisuutta. Olkoonkin, että pyrkiessään antamaan näistä sympaattisen kuvan, raina tasapainoilee kohtuullisen realismin ja forrestgumpmaisen jalustalle nostamisen välimaastossa – positiivisena yllätyksenä mainittakoon, että monta pätevämpääkin honkkariproduktiota rampauttava kiinalainen naamanvääntelykomiikka on rajattu ainoastaan kohtaukseen, jossa Ming-Ming joutuu toisen asukkaan lähentelemäksi.
Vaikka Ming-Ming on tarinan kannalta varsin ennalta-arvatta hahmona, onnistuu Lily Chung antamaan riittävän herttaisen suorituksen jotta kilometrin päästä erottuva tunnemanipulointi ei suistaisi ainakaan allekirjoittanutta kyynisen pahastumisen alhaisimpaan loukkoon – nyt siirappisella pianonräpeltämisellä marinoidut vetistelykohtaukset voi melkein antaa anteeksi.
Täysin toisenlaisen roolin tekee Ben Ng, jonka hillitty kulissi alkaa pala palalta pettää esiin pyrkivän, petomaisen raivohullun tieltä. Kaksijakoisessa roolissa molemmat persoonallisuudet huokuvat omalla tavallaan uhkaavuutta, joskin esityksen onnistumiseen vaikuttaa paitsi Ng’n kursailematon ylinäyttely, myös tekniset tehosteet. Raskaat huokaukset, seksuaalirikollisen näkövinkkelistä kuvattu käsivara sekä Tangille tyypilliset voimakkaat ja tummasävyiset taustavalot luovat vaikutelmaa pitelemättömästä luonnonvoimasta, jota näyttelijän atleettinen fysiikka (ja siinä häpeilemättä lepäävä kuvaus) vahvistavat.
Kun sitten pitkitetyssä finaalissa sekä Ming-Ming että Cheung joutuvat ottamaan mittaa paitsi muiden myös itsensä satuttamiseen välinpitämättömästi suhtautuvan mielipuolen kanssa, voisi sitä edeltäneen juonenkuljetuksen velttouden melkein antaa anteeksi yhteenoton intensiivisyyden tähden. Kun Ming-Mingin ja pahiksen välinen jännite on kuitenkin jo purettu aikaisemmin elokuvassa ja sitä on seurannut yllämainitun mukainen joutokäynti, jää kokonaisuudesta jotenkin löysä mielikuva. Siltikin kyseessä on varsin häijy rape & revenge –rahastus, jota on tosin vaikea suositella muille kuin CAT III –ryöpytyksen arvostajille.
2,5/5
Imdb
Elonet
Wikipedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti