sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

8MM (1999)



8 mm – Kahdeksan millimetriä; Eight Millimeter; Sexy World
Saksa, Yhdysvallat

Nicolas Cage on Tom Welles on yksityisetsivä, jonka arki koostuu maksavien asiakkaiden aviorikosepäilyjen tutkimisesta. Aavistuksen yksitoikkoista, hän kertojan ominaisuudessa toteaa, mutta maksaahan sillä talon, auton sekä vaimon ja lapsen elämisen. Leffan alussa rutiinihommille tarjoutuu vaihtelua, kun vauras leski löytää ukkovainaansa jäämistöä selvitellessään kaitafilmin, mikä sisältää realistisen näköistä seksiä (vähän paha) ja realistisen näköisen murhan (enemmän paha). Saadakseen näkemältään rauhan, perijätär palkkaa Wellesin selvittämään, onko kyseessä ehtaa snuffia vai pelkkä Guinea Pig.

Joaquin Phoenix on Max California on pornoliikkeen kassalla työskentelevä wnb-rokkistara, joka torjuu ammatista johtuvan rappion (siis aikusiviihteestä, rock on tämänkertaisessa pläjäyksessä ok) lukemalla Pulitzer-voittajia kannet kioskikirjallisuudella peitettynä. Aavistuksen yksitoikkoista, mutta täytyyhän sitä jotain elääkseen tehdä. Leffan alussa rutiinihommille tarjoutuu vaihtelua, kun vauras Nicolas Cage pestaa tämän oppaakseen seksiteollisuuden elämänvastaisiin syövereihin.

Ennen 8MM:ää Joel Schumacherilla oli taiteellinen kausi, jolloin hän halusi olla Tim Burton. Ehkä enemmän kitsch kuin gootti, enemmän camp kuin melankolinen, enemmän lelumainos kuin tyylitaituri, mutta Burton kuitenkin. Nyt ohjaaja eli kautta, jossa hän halusi olla David Fincher. Ilman kysymyksiä olemassaolosta ja identiteetistä, katsojan moraalin haastaminen pehmennettynä, mutta Fincher kuitenkin. Sattumalta Se7enin käsikirjoittaja Andrew Kevin Walkerilta oli valmistunut hyväksikäyttämistä, alistamista, ylenpalttista materialismia ja voiman filosofiaa käsittelevä rikostarina. Schumacher antoi tarinalle jotain Lepakkomiehen kuminännejä vastaavaa.

Tiettävästi Se7eniä (1995) yksinkertaisemmat eettiset asetelmat ja sovinnaisempi loppuratkaisu tulivat kuvioihin Schumacherin antaessa alkuperäiskäsikselle oman panoksensa eli isän kädestä. Tasaisesti ripotelluilla shokeilla koitetaan peittää juonen venytystä äärimmilleen, mutta mysteeri on loppujen lopuksi liian suoraviivainen koko kestoa kannatellakseen; tunnin kohdalla oli mennyt usko minkään yllättävän ilmaantumisesta näköpiiriin, lähinnä odotellen että homma saataisiin pakettiin. Alkujaan 80-minuuttiseksi suunniteltu leffa paisui yli kahteen tuntiin, kun ohjaaja lisäsi varsinaisen kliimaksin perään vielä ylipitkän, ennakoitavan epilogin. Koettu vääryys kuitataan epäuskottavuuteen asti yksinkertaistetusti.

Hyväksyttävin oikeutus epilogin olemassaololle on sen aikana möykkäämiskierroksiaan lisäävä Cage – muun elokuvan alussa Wellerin osa on ollut näyttelijän mittapuulla melkoisen hillitty, ja tämän asteittainen villiintyminen etenee kuin rasvattu salama autopilotilla. Kalifornian pornomaailmakin on kuvattu sellaisena mielisairaiden hedonistien täyttämänä rinnakkaistodellisuutena, ettei ihmekään, kun Wellerin järki alkaa murentua kuin Lovecraftin sankareilla. Onneksi vaimo soittaa aina välillä ja muistuttaa miestään pitämään kiinni porvariston hillitystä charmista, tämän kolutessa verkkopaitaisen Vergiliuksensa kanssa myyntikojuja, joissa vieretysten kaupataan sitomista, piiskaa ja lapsipornoa (nämä ovat tekijöiden mielestä ilmeisesti samalla viivalla) – vaikka tässä helvetin esikartanossa kaikki muu onkin kaupan, ei sitä keissin kannalta tärkeää materiaalia löydy mistään. Taitavaa juonenkuljetusta!

Cagen lisäksi roolit on täytetty osaavilla ihmisillä, vaikkei tarinan yhdentekevyys annakaan mahdollisuuksia kovinkaan mieleenpainuviin osiin. Erityisen sääli on Amy Mortonin alihyödyntäminen kaitafilmillä kuristettavan tytön itsesyytöksessä riutuvana äitinä. Peter Stormare karrikoi leffan kornin yleisilmeen kanssa stemmaavana kaistapäisenä taidepellenä. Teknisesti leffa on tylsähkö, mutta sujuva – joissain visuaalisissa elementeissä on vetovoimaa, mutta niitä tarkkaillaan yllätyksettömistä laajakuvista. Musa on sellaista tällaisille rautalangastavääntämistrillereille tyypillistä paisuttelua.

Houkuttelevasta ideasta käynnistynyt jännäri, jonka liian äkkiä ratkeava arvoitus ei millään jaksa kiinnostaa koko kestoa. Joutokäyntiäkin olisi voinut antaa anteeksi, jos edellisen kohtauksen vuorosanojen kertaamista ja tylsää kostoretkeä oltaisiin höystetty sillä friikkisirkusmenolla, johon leffa aluksi sukelsi.

1,5/5

Imdb
Elonet
Wikipedia

8 kommenttia:

  1. Kaikinpuolin tympeä tuotos, joka saa katsojansa tuntemaan itsensä siinä määrin likaiseksi, että pari seuraavaa päivää kuluu suihkun alla juuriharjan ja Mäntysuopapullon kera, eikä sittenkään meinaa tulla puhdasta millään.

    VastaaPoista
  2. Enpä olisi ikinä uskonut Andrew Kevin Walkeria yhden hitin ihmeeksi. Seven antoi täysosumana odottaa Robert Townen löytäneen manttelinperijänsä, mutta sen jälkeen AKW:n kynästä ei ole irronnut mitään rutiinia kummempaa. Sääli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meil samat jossain määrin.

      Tämän tämänkertaisen haparoinnin olisi voinut pistää ihan hyvin Schumacherin schäätöjen piikkiin (siinä missä Fincher ja pääosittajat seisoi
      vakaasti Seiskan raaempienkin elementtien takana), Walker itsehän nautti valmistusprosessista sen verran, ettei vaivautunut tsiigaamaan leffaa lainkaan.

      Missä määrin ruuti kastui yli vuosikymmen kässärilääkärinä ollessa (vai miksi script doctor kääntyy?), onko Walker vanhemmiten kasvanut irti maailmantuskapolttoaineestaan vai oliko tässä nyt tosiaan yhden osuman ihme, oma itsevarmuus ei tähän riitä vastaamaan. Susimiespätkäkään ei antanut yksiselitteistä vastausta.

      Poista
  3. Seuraava tarina liittyy aikaan kun olin videovuokraamossa töissä.

    Eräs silloisista kollegoistani oli asettanut 8MM:n suosittelemme-hyllyyn, mistä jaksoin silloin kovasti pilkata tuota suosittelijaa. Sitten eräänä päivänä paikalle marssi tomerasti keski-ikäinen mieshenkilö palauttamaan tuota kyseistä elokuvaa ja suurinpiirtein puri minun ja paikan bossin pään irti haukkuessaan kaiken maan ja taivaan väliltä, ja etenkin 8MM:n, sen että se oli laitettu suositteluihin ja me tietenkin olimme kaikenlaista pohjasakkaa kun pistämme tälläistä väkivaltapornoa ihmisten nähtäväksi. Hän kun aina valitsi katsottavansa vain suosittelemme-hyllystä ja luotti sokeasti ammattitaitoomme, mutta tämä 8MM oli siis silkkaa p*skaa ja nyt hän ei enää vastaisuudessa luottaisi meihin laisinkaan. Emme tietenkään ruvenneet haukkumaan elokuvaa suositellutta henkilöä, tms., mutta koetimme järkeillä tuohtuneelle herralla, että pyrimme suosittelemaan elokuvia laidasta laitaan ja jokainen joka siellä hyllyssä on edustaa mielestämme oman lajityyppinsä parhaimmistoa (jollaisena en itse tuota elokuvaa pidä, mutta uskoin valinnan tehneen ihmisen pitäneen), ja jos koettaisimme miellyttää vain yhtä katsojaryhmää niin saisimme kuulla valituksia siitä kuinka muille ei ole tarjolla vaihtoehtoja. Siksi siellä on komediaa, kauhua, draamaa, etc.
    Eihän tämä nyt vastaukseksi kelvannut ja mies käveli painokkain askelin ulos liikkeestä.
    Huvittavinta asiassa oli kenties se, että jossain vaiheessa hän oli ehtinyt luettelemaan elokuvia joita oli aiemmin ottanut samaisesta hyllystä ja niitä olivat ainakin: Neljät häät ja yhdet hautajaiset, Notting Hill ja Morsian karkuteillä.
    Miksi tuollaisen lainaushistorian ja maun omaava ylipäätään edes valitsee sokkona jonkin 8MM:n?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No koska te suosittelitte, pitäisihän vuokraamoterojen osata lukea asiakkaan ajatuksia!

      Vakavissaan, sympatiani lepää työntekijän puolella tällaisessa. Hommiin kuuluu kaikennäköisten asiakkaiden (tai siis kuului ennen internetiä ja karkkikauppasivubisneksiä, kun vuokraamoiden valikoima oli vielä laajempaa sorttia). Voi tosin olla, että tuo(htunut) kuluttaja oli tottunut VET:n aikuissensuuriin siinä määrin, että käytti kasettien takakansia etupäässä vesilintujen naaraamiseen.

      8MM:hän ilmestyi murrosaikana, jolloin tarkastamon militantimpi siipi olisi ollut vielä kieltämässä tätä (loppujen lopuksi aika kesyä) paheiden peliculaa kokonaan, maltillisemmat olisivat tyytyneet K18:aan. Tämänkin jälkeen leima tippui K16:een, kun Nordisk Film (eli siis silloinen Egmont) valitti Valtion elokuvalautakunnalle tarkastamon päätöksestä.

      En ole perehtynyt, millainen snuff-leffojen tekobuumi tällaisesta päätöksien pehmentämisestä seurasi.

      Poista