Niin kovasti, kuin vanhaa videosensuurilakia tekeekin mieli parjata aina tilaisuuden tullen, aiheutti se jotain myönteistäkin. Findieleffojen legendaarisimpaan kastiin (siinä määrin kuin tuollaisesta kastista on mahdollista puhua) lukeutuvaa hurmekekkeri Splattensteinia kun kuulemma lähdettiin tekemään kiven alla olevista kuonakaseteista inspiroituneina.
Seinähullu kreivi Splattenstein haaveilee täydellisen naisen kokoamisesta best of –periaatteella – yhdellä luovuttajalla on ideaalit kädet, toisen päänuppi on unelmien täyttymys ja ollaanpa perfektionismissa menty niinkin pitkälle, että suolistonkin pitää olla kreivin esteettistä silmää hivelevä. Jos kerran joku homma aloitetaan, kannattaa se tehdä kunnolla valmiiksi. Kaikki eivät kuitenkaan operaation nerokkuutta suostu tunnustamaan, minkä tähden Splattenstein saa porttikiellon ruumishuoneen lihavarastoihin. Kreivillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin turvautua vastentahtoisiin luovuttajiin, mikä tietysti vetää sinivuokkoja puoleensa.
Frankenhookerimaisessa (1990) ideassa on juonta juuri sen verran, että kreivin pitkin pitäjää harrastamat verellä läträämiset nivoutuvat ruumiinosien lailla yhteen. Splatterpuoli on ilmeisen kotikutoista, mutta toisaalta työkalupakki on sen verran kovassa käytössä, että määrä korvaa laadun. Lahtaamisen lisäksi tehostepuolta edustavat ysärinostalgiat herättävä tietokonekikkailu ja riemastuttavan paska pienoismallilinna. Vaikka kotikutoinen hurme se pääasia onkin, on sille kyhätty ihan kelvolliset kehykset. Kun pätkällä ei ole kestoakaan kuin puolisen tuntia, säilyy kiinnostus tapahtumien etenemiseen ennen lopetusta, joka purkaa sujuvasti kyhätyt jännitteet Splattensteinin, tämän morsiamen, virkavallan ja tiedemaailman välillä.
Roiskimisen lomassa kreivi askartelee labrassaan (mikälie suuntaa-antavasti koristettu mediapaja) naaraansa tai viinapullon äärellä, käyden päässään (päissään?) kajahtanutta dialogia omasta suuruudestaan ja muun maailman moukkamaisuudesta. Psykoottisen hamsterin näköinen Mikko Pohjola vaahtoaa maanisen suvereenisti pääosissa, kreivin ladellessa liukuhihnalla älyvapaita repliikkejä:
”Vitut minä teille mitään kahvia anna, saatana, lyijyä!”
”Konstaapeli hyvä, minä en tiedä mistään mitään, enhän ole koskaan kuullutkaan mistään mitään!”
”Minä olen vuoden veressä ja suolissa seilannut ja te vaan vittuilette!”
Tällaista tunteiden vereslihalle tiristämistä joutuisi Turkkakin kiittelemään. Noin muuten suoritukset ovat findieille ominaisen tönkköjä, mutta jäisivät ne onnistuneempinakin pääosan jalkoihin. Pukevaa töksäyttelyä kotimaiseen amatöörileffaan.
Kreivi pistelee sakkia kilon paloiksi ja paska hevi pauhaa. Juuri sopivaa!
4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti