Verenpunainen aurinko (1971)

Soleil Rouge; Red Sun; the Magnificent Three

Espanja, Italia, Ranska

Seitsemän samuraita (1954) kohtaa Seitsemän rohkeata miestä (1960). Charles Bronson ja Toshirō Mifune samassa filkassa. Voe mahoton tätä äijäilyn määrää…!

1800-luvun loppupuolella Japani on alkanut modernisoitua rivakkaa vauhtia, mikä näkyy myös suhteiden lämmittelemisenä ulkomaiden kanssa. Ensimmäinen Yhdysvaltain-lähettiläs sattuu matkustamaan rautahevosella, jonka muuan junarosvot ovat valinneet kohteeksi sen mukana kulkevan rahalähetyksen vuoksi. Lähettilään pressalle lahjaksi tarkoittaman seremoniamiekan kimmellys vangitsee ryöstäjien huomion ja nämä päättävät ottaa sen ikään kuin kaupanpäällisenä. Lähettilään onneksi koplan pomomies Link (Bronson) tulee toverinsa Gauchen (Alain Delon) pettämäksi, ja tämä joutuu diplomaatin henkivartijan Kurodan (Mifune) oppaaksi. Kaksikon on määrä noutaa koristekatana seitsemässä päivässä, muutoin lähettiläs tulee tekemään seppukun, Kuroda junshin ja Link tahdostaan riippumatta näille seuraa.

Leffan alkupuoli koostuukin lähinnä kaksikon vaelluksesta autiomaassa. Välimeren puoleisen Espanjan Almerian aavikko on juuri niin nätti kuin noin miljoonassa muussakin eurowesterneissä (jos kolmen mantereen yhteistyönä syntynyttä projektia voi tällaiseksi sanoa), harmi että juonen kannalta patikointi on pahasti tapahtumaköyhää ja vasta ensimmäisten hevosten osuessa kohdalle alkaa oikeasti tapahtua jotain, sitä ennen nojaillaan raskaasti pääosanesittäjien karismaan. Alkuasetelmaa lukuun ottamatta elokuva onkin sisällöltään aika tavanomaista kauraa; rosvojahti menee tuttuja uria, toisiinsa murha mielessä tutustuneen duon suhde kehittyy arvattavalla tavalla ja näiden näyttelijöilläkin on tutunoloiset roolit. Kun finaalissa haetaan yllättävyyttä liittolaisuuksien rakoillessa (tämän tosin perustuessa aika epämääräisesti esitettävään uhkatekijään), menee homma jo vaisun puolelle - mutta on se kieltämättä näyttävää katseltavaa kun Mifune miekkailee comanchien kanssa ratsun selästä.

Mies vetää varmalla rutiinilla oikeamielisyydessään suorastaan jäykkäniskaisen samurain osan. Koko karriääriä ajatellen rooli Kurodana on aika tyypillinen, joskin sen sijoittaminen villiin länteen, kauas samuraileffojen mukavuusalueelta, luo vaihtelun tuntua. Liekö symbolista, että hahmon ihannoimat perinteet ovat väistymässä lännen vaikutuksesta ja klassikkomies itsekin on päätynyt ilmansuuntaan, jonne Aurinko tapaa laskea. Herää tosin kysymys, kuinka pahoillaan vaikkapa vilaukselta leffassa saarivaltakunnan alaluokkaa edustamassa käyvät, Kurodan lapionvarteen komentamat palvelijat ovat keisarikunnan modernisoitumisesta.

Bronsonille on kirjoitettu puheliaamman, koomisemman Linkin rooli, joka pelaa hyvin ryppyotsaisuuttaan epäkäytännöllisemmän Kurodan vastapainona. Viiksiniekalla sattui harvoin tilaisuuksia päästä väläyttämään elokuvissa rennompaa puoltaan, tämänkertaisen leppoisuuden ollessa sangen luontevaa. Delon jää konnanroolissa auttamatta sivuosaan, vaikkei suorituksessa sinänsä vikaa olekaan. Ursula Andressilla on kiintoisa rooli kierona kurtisaanina, tosin näytteleminen on sitä sveitsittären perushuonoa - tällä kertaa pelkissä lakanoissa vilahtavan näyttelijättären kiinnittämiselle on toki voinut olla muitakin vaikuttimia...

Verenpunaisen auringon lähtökohta jää kiinnostavammaksi kuin sen toteutus. Isoimmaksi ongelmaksi nostaisin tiivistämistä kaipaavan, kaksituntisen keston ja yrityksen paikata sitä kansainvälisen tähtikaartin loisteessa paistattelemisella. Kertakatseluna ihan pätevä eurolänkkäri, mutta hankala kuvitella että kyseisen kuriositeetin kertaaminen olisi kovinkaan kutkuttavaa.

2/5

Imdb
Elonet
Wikipedia