Mies Hervannasta (2003)

Tyyssa ei petä tälläkään kertaa. Vastaavanlaista visuaalista ilmettä tarjoilee myöskin herran SARJAKUVABLOGI.

The Man from Hervanta
Suomi

Vuonna 2019 kohoaa Tampereen raunioilla Teräs-Manse, ruosteinen jäänne pirkanmaalaisen sivilisaation suuruuden päivistä. Elämä voisi olla kurjempaakin, onhan peruspalveluiden järjestämisestä pidetty huolta (löytyy kapakka, grilli ja ilotalo), mutta voisi se elämä olla helpompaakin – arkielämää kun vaivaa keskenään nokittelevien Saalistajien ja Hallituksen ammattitappajaryhmien valtakamppailu. Käymistilaa saapuu kitaroineen hämmentämään nahkatakkinen muukalainen, mies Hervannasta. Omista syistään johtuen on Six-String Samuraista (1998) karanneen näköisen tulokkaan aikomuksena eliminoida kumpainenkin kopla, tosin käytännön toteutuksen aikana alkaa näyttämään uhkaavasti siltä, ettei suunnitelma ehkä olekaan ihan niin aukoton, kuin miltä aloitellessa tuntui.

Suomen ensimmäisen taloudellisesti riippumattoman tilannekomedian Juhlajätkien protojaksojen jälkeen syntyi tamperelaiselta Trash Video -findiepoppoolta postapopätkä Mies Hervannasta. Juonellisesti pätkä on peittelemätöntä Yojimboa (ja tyylillisesti juurikin Leonen uusintafilmatisointia), mutta kuorrutus on sonnantuoksuisuudessaan persoonallinen. Väkivaltaa, tissejä, kiroilua ja splatteria piisaa, eikä melko kalutuista aineksista koottu juoni tunnukaan niin pakkopullalta toteutuksen vain puoliksi vakavan luonteen vuoksi – vaikka tiimillä on selvästi ollut kuvauksissa hauskaa, on tekninen toteutus kiitettävää.

Ensimmäisenä silmiin pistää onnistunut kuvaus: leikkauksessa on menevyyttä, kamera liikehtii kekseliäästi ja otot ovat kuvauspaikkana toimivista teollisuusalueesta ja soramontustakin huolimatta toimivia. Näiden tiivistymänä voisi mainita sen Kuoleman kehdon, tällaisille leffoille tyypillisen hengenvaarallisen TV-viihdepläjäyksen, jossa toiminta on onnistunutta nimenomaan kameratyön (eikä niinkään koreografian) ansiosta. Ylilyödyt ääniefektit ja perinteiset erikoistehosteet (lateksi ja mustaherukkamehu) eivät ainakaan heikennä kokonaisuutta. Digilaadusta en jaksanut hirveästi katsoessani ottaa pulttia, kun tiesin minkä kokoluokan firma tämän takana oli sovittaessani tallennetta soittimen kelkkaan.

Ryhmän aikaisempia tuotoksia nähneille ovat näyttelijäsuoritukset tuttua huttua – huutamista, manaamista ja äkkiväärää elehtimistä. Rooleissa ollaan päädytty jokseenkin yllätyksettömiin ratkaisuihin, luultavasti itse kunkin hakeutuessa tutuimman tuntuiseen osaan (ts. typecasting on pelannut ilman massiivista ja kasvotonta tuotantokoneistoakin). Vierailevat tähdet (aikuisviihdetähti/Finn Andersonin muusa Sabina ja parit Team Splattenstein -ukot) eivät hekään liiku mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta ovat osuvasti roolitettuja. Improvisoidun tuntuinen dialogi yhdessä tamperelaisnuotin kanssa luo övereihin hahmoihin yllättävää realismia (molekyylitykeistä, sadomasovampyyreistä ja mutantti-iskelmästä huolimattakin) – tuolta se voisi kuulostaakin, jos manselaisia jäisi ydinsodasta henkiin.

Eniten fiiliksiä omalla kohdalla nakersi silmiinpistävästi useaan otteeseen eri pipo päässä tapettavat näyttelijät ja torspot tietokonetehosteet – olkoonkin, että yllämainitun mukaisesti nämä digitaaliaspektit vähän niin kuin kuuluvat tämän kokoluokan tuotoksiin. Ja onhan se periaatteessa kivaa, että mukaan on saatu taistelurobotteja ja laserpyssyjä. Sittenkin kannatan noista aikoinaan vastanneen Matti Kuusniemen lähestymistapaa, tämä kun vaientaa sen sisällä ulisevan kriittisen äänen tämän henkiseen leffaan sopivilla virvokkeilla.

Kaiken kaikkiaan tässä on loistavasti tasapainossa tekniikkapuoli ja porukan aikaisemmassa elokuvanteossa kokoama tietotaito – parissa viimeisimmässä on vaaka saattanut notkahtaa liikaa ensin mainitulle (sen vahvistamisen sijasta laimentaessa jälkimmäistä), mutta tämän kertaista leffaa tsiigatessa sitä uskoo, että kyseessä on vain väliaikainen notkahdus. Sillä paitsi ilmiselvällä innolla kasattu, vakaa B-tuotos, on Mies Hervannasta helvetin viihdyttävä.

4/5

Imdb
Elonet