torstai 30. tammikuuta 2014

Comedy of Terrors (1964)


Hautaustoimisto hädässä; the Graveside Story

Yhdysvallat

1800-luvun Uudessa Englannissa hautaustoimistoa yhdessä appensa Hinchleyn kanssa (vähintään nimellisesti) pyörittävä Waldo Tremble Trumbull tekee tukevasti persnettoa. Asian on pistänyt merkille myös miehen vuokraisäntä, Shakespearensa lukenut John F. Black, joka asiallisen kapulakielisesti ilmoittaa arkkumanun joutuvan taivasalle, jollei rästejä aleta kuittaamaan. Katsojalta säästetään turha vaiva tuntea sääliä epäonnista kuolemantyöntekijää kohtaan, Waldo kun kerkiämiseltään tyrannisoi vaimoaan Amaryllista, simputtaa ja kiristää työntekijäänsä Felix Gillistä, koittaa päästä käsiksi appiukkonsa omaisuuteen turhapuromaisella matalamielisyydellä ja liikevaihtokin tuntuu katoavan kurkusta alas. Liiketoimintaetiikaltaan alamittainen Trumbull keksiikin, että hänen vuokraisäntänsä ei enää asiakkaan ominaisuudessa kykenisi penäämään saataviaan, ja toisaalta ukon kuoppaamisesta voisi tienatakin – kiven sijasta päätetään nitistää kaksi lintua yhdellä tyynyllä. Ja kuten jokainen Mustaa kyytä katsonut tietää, ei Macbethin lausumisesta seuraa mitään hyvää…

Legendaarisella Roger Cormanilla iski Poe-filmatisointiensa keskivaiheilla huoli, että maksava yleisö alkaisi pitää pätkiä kaavoihinsa kangistuneina ja liian samankaltaisina. Ohjaaja päätti tuoda nelososaan, Tales of Terroriin (1962) mukaan lähempänä Poen lyhyttä proosaa olevan episodikerronnan, ja toisaalta sen keskimmäisessä kertomuksessa Black Catissa on aiempaa hirtehisempi pohjavire. Seuraavana valmistuneessa Ravenissa lyötiinkin sitten jo kunnolla läskiksi, kun runon nimikkolintu muuttui siivekkäästä tuomiopäivän pasuunasta sarkastiseksi näsäviisastelijaksi ja Boris Karloff joutui kananmunapommituksen primäärimaaliksi. Maksavan yleisön suotuisa vastaanotto kiihotti AIP:n tuottajia yrittämään menestysreseptin toistamista, ja rahastukseen saatiinkin miltei sama työryhmä kuin kahteen yllämainittuun filmatisointiin. Siihen nähden, kuinka paljon Comedy of Terrors Cormanin oktologiaa muistuttaa, on silmiinpistävää että isoin vaihtunut avainpelaaja on itse ohjaaja!

Richard Matheson käsikirjoitti hirtehisen ja sanailussaan nokkelan b-kauhukomedian, jonka irvokasta kärkeä – ruumiit, niiden valvojaiset ja näiden häpäiseminen – on aika päässyt valitettavasti nakertamaan – syy ei niinkään ole hektisessä tuotantotahdissa sorvatussa stoorissa, vaan aiheiden muuttuminen salonkikelpoisemmiksi (ja sitä myöten ryöstöviljellymmiksi) tässä viidenkymmenen vuoden aikana - toisaalta veriteotkin ovat sangen verettömiä. Tuntuu, että paikoitellen kohtauksia jatketaan pidempään kuin mitä materiaali pystyy kannattelemaan, johtuneeko tämä sitten tuotantopuolen säätämästä rullametriminimistä vaiko Jacques Tourneurin Cormania raskaammasta komentotyylistä – mitenkään kiistämättä uraansa jo lopettelemassa olleen ranskalaisohjaajan kannuksia kauhun vakavammalla puolella.

Sen sijaan komedian osittaminen pääasiassa kauhusta tai jännäreistä tunnetuilla veteraaneilla on, jossei (Talesin ja Ravenin tuottaneen studion sisällä) omaperäisin niin ainakin toimivaksi havaittu malli – Vincent Price (Trumbull) kotiväkeään tyrannisoivana, viinaanmenevänä egoistina ja Peter Lorre tämän sympaattisempana, ehkä vähän löyhämoraalisena komppailijana (Gillie) on oikeastaan Black Catin osat käännettynä toisin päin, tosin kärjistetympinä. Price tekee tavallista roimasti renttumaisemmasta hahmosta itsensä näköisen, nauttien silmiin nähden hommasta. Koomikkona aikoinaan aloittanut Lorre on vähäeleisenä ja –älyisenä kätyrinä yllättävän hyvä, ja on harmi että leffa jäi tämän viimeiseksi pääosaksi – väsymys ei paista kuin oikeastaan fyysisesti vaativammissa läpissä, joissa näyttelijä on korvattu kömpelösti stuntilla.

Yhtäläisyydet Black Catiin jatkuvat myös siinä, että kolmiodraaman viimeisenä palasena, riutuvana vaimona (Amarylis) nähdään molemmissa Joyce Jameson, tällä kertaa kylläkin totaalisesti vailla sävelkorvaa ja uralleen tyypillisemmin bimbomaisessa osassa. Pricen kanssa ankarimmasta ylinäyttelemisestä varteenotettavimmin peistä taittaa Basil Rathbone, joka ei ehkä ole tunnettu komediarooleistaan mutta kumminkin uhkaa kaunopuheisena, Bardia siteeraavana Blackina varastaa koko show’n. Alkujaan osa oli tarkoitettu Karloffille, jolle pahenevan nivelreuman vuoksi kehitettiin rauhallisempi sivurooli muihin maailmoihin uppoutuvana Hinchleyna.

Teknisesti leffa on AIP:lle ominaista halpaa tauhkaa, humorististen tekokukkien ja päästä lentävien silkkipyttyjen (kuin myös Les Baxterin turhan osoittelevan hassuttelusävellyksen) upotessa varmaan parhaiten halpisesteetikkoihin. Tukevasti kauhukomediana tuohon jälkimmäiseen kallistuva pätkä. Tarinaltaan ristiriitainen nippu plussaa ja miinusta, viihteenä aivan pätevä. Kulttinimien näytteleminen ja sanailu natsaa.

3/5

Imdb
Elonet
Wikipedia

...What place is THIS?

8 kommenttia:

  1. Tämäkin pitäisi katsella uudestaan, sillä edellisestä kerrasta on ehtinyt vierahtaa muutama vuosikymmen. Telkkarista taisi joskus tulla ja sieltä sen kasetille nauhoitin. Paljoakaan en muista, joten pieni kertaus ei olisi yhtään pahitteeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -86 näkyisi esitetyn Maikkarilta, eikös sieltä tullut tuohon maailmanaikaan kesäisin aika paljon tämän tyyppisiä kauhuiluja?

      Poista
    2. Tulipa hyvinkin ja tiukasti tuli niitä tuolloin tapitettua, vaikka vähän pelottikin.

      Poista
    3. Saisivat virittää jonkun vastaavanlaisen mm. tälle kesälle. Jumalauta, Hammeria ja AIP:ta ja mainoskatkoja...!

      Poista
    4. Yle Teema voisi olla parempi vaihtoehto moisten leffojen näyttämiseen. Samalla saisi vastinetta YLE verolle ja jäisi ne rasittavat mainoskatkokin pois.

      Poista
    5. Amen, brother!

      Itselläni on jäänyt ikävä tuolla vuoteen 2009 pyörinyt Kino Into, jossa saattoi noiden yllämainittujen puljujen tuotosten lisäksi nähdä Shaw Brothersin mätkintöjä, kumihirviöhirvityksiä ja gialloja.

      Ohjelmapaikkaa pyörittänyt Jouni Hokkanen on kommentoinut tuon loppumsita aika epämääräisesti kanavaan kohdistettuna sensuurina. Esimerkiksi Marko Ahonen mainitsee (alla olevassa linkissä), että yhtenä syynä saattoi olla katsojalukuja nostaneet mutta moraalinvartijoita närästäneet aasialaislikistelyt.

      http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/kino-into-pienen-elokuvan-puolella/925681

      Poista
    6. Höh, miksi kaikki kiva aina mennään pilaamaan liiallisella touhottamisella...

      Poista
    7. Videolaki vm. -87, NL:n painostuksesta kielletyt länsihapatukset (tyyliä Jäätävä polte), meillähän on elokuvasensuurissa pitkät perinteet ;)

      Poista