sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Kikujiron kesä (1999)


Kikujirō no Natsu; Kikujiro
Japani

Kesäloman käynnistyessä isoäitinsä tykönä asuva, peilityyni Masao lähtee muualle muuttanutta äitiään morjenstamaan. Saattajaksi osuu Kikujiro, flegmaattinen naapurin setä, joskin luonteenlaatujen johdosta matkalaisten todellinen huoltosuhde on vähintäänkin ambivalentti.

Enää en muista näinkö Kitanon ensin Sonatinessa (1993) vai Battle Royalessa (2000). Molemmissa tapauksissa näyttelijä -ohjaaja-steppaaja-runoilija tuntui kumminkin hallitsevan kulloistakin kohtausta omintakeisilla maneereillaan - risteytyksellä apaattista velttoilua ja karismaattista itsepäisyyttä. Renessanssimiehen vakavampien töiden jäljiltä Kikujiro tuntuikin ensi alkuun suht epäilyttävältä tekeleeltä, varsinkin kun kotimaassaan paremmin humoristina työllistyvä renessanssimies oli koomikkopuolella aiemmin tuttu lähinnä fyysiseen komediaan perustuvasta Takeshi’s Castlesta (1986-1990). Verkkainen, paikoin kovinkin melankoliseksi äityvä Kikujiro oli tähän nähden positiivinen yllätys.

Draamakomedian hauskuus perustuu ennen kaikkea matkalaisten ja näiden ympäristön vuorovaikutukseen. Kitanon tulkitsema, mahtailuun taipuvainen suupaltti voisi toisessa elokuvassa suvereenisti hallitakin tilannetta kuin tilannetta nk. asenteellaan. Kun ympäristö tie-elokuvaluontoisuutensa vuoksi kuitenkin vaihtuu sekä jouhevasti että sulavasti, tuntuu kuin kamera ikään kuin skenaariota muuttamalla arpoisi roolihahmoille uudet eväät ja vahvuudet ulkoisia vaatimuksia muuttamalla; toisissa tilanteissa Kikujiro kykenee vaikealla luonteellaan helpottamaan sukulointimatkaa, toisissa hänet pelastaa ainoastaan Masaon arkijärki kekseliäisyys.

Elokuvassa tuntee, kuinka pääosittaja repii itseironiaa tutusta luonneroolistaan, kovapintaisesta rajatapaussosiopaatista; kun edellä todetun mukaisesti Kikujiro voisi toisessa elokuvassa (jopa Kitanon itsensä ohjaamassa) teoksen sisäisen logiikan mukaan luonteen aitouden ihanteellisuuden nimissä saavuttaa suurtakin kansansuosiota omapäisellä perseilyllään, tulee tässä omapäinen törppöilijä lähinnä karsastetuksi tai säälityksi. Kun kanssaeläjien suhtautuminen näiden arkea hankaloittavaan häiriköintiin on näinkin tavanomaisen tuntuista, tekee se maalaisjärjen puutteessa toimeenpannuista sekoiluista hauskempia - katsojan on helpompi myötäelää tähän malliin realistisesti kuvattuja tilanteita. Sivuhahmotkin tuntuvat lähes poikkeuksetta sympaattisemmilta näiden ratkaisujen puitteissa – esimerkiksi vaeltavan kirjailijanplantun tai treffeiltä keskeytettyjen katutaiteilijoiden tapauksessa liioitellumpi ote olisi lähinnä latistanut hahmoja.

Toisaalta voihan Kikujiron nähdä halutessaan näiden huomioiden valossa myös sosiologisena survival-kauhuelokuvana – keskenkasvuisen ja aikuisen miehen välinen vastuu on kääntynyt, mutta silti valtaa pitää edelleen huomattavammin holhousta tarvitseva osapuoli. Koska Masaolla ei pikkuvanhuudestaan huolimatta ole kaikkia keinoja käytössään, ei ympäristö voi kuin toivoa selviävänsä aikuisen kakaran kolttosilta vain minimivahingoin. Jossain määrin kauhuskenaarion ehdottomuuteen perustuvaa tehoa syö hahmojen moniulotteisuus – kylliksi tunaroituaan Kikujiro pyrkii yleensä lievittämään morkkistaan helpottamalla kesälomamatkaa, ja tutustuessaan reissun vanhetessa Masaoon paremmin, kanavoimaan luovan hulluutensa suoraan yhteiseksi eduksi.

Elokuvan tekniseltä puolelta kiitosta sataa kuvaaja Katsumi Yanagishimalle. Kitanolle tyypilliset pitkät kuvaukset näyttävät kesäisen arkista, etupäässä ruraaleja maisemia vasten leppoisuudessaan miellyttäviltä – tottumastani poikkeavasti näissä kuitenkin tapahtuu normaalia runsaammin, jolloin tarinan eteneminen tuntuu rennolta (lievään sketsimäisyyteen asti), mutta ovelan implisiittisten leikkausratkaisujen johdosta persoonalliselta – samalla on ohitettu joutavaa laahaamista vaatineita tilanteita.

Kokonaisuudessaan Kikujiro on absurdiudestaan huolimatta silottelemattoman arkinen tie-draamakomedia.

4,5/5

Imdb
Elonet
Wikipedia

2 kommenttia:

  1. Miksen ole kuullutkaan tästä tekeleestä vaikka pidän itseäni saletisti muita parempana elokuvaharrastajana JA Battele Royale on yksi suurimmista suosikeistani...
    Joka tapauksessa aivan valloittavan mahtavasti kirjustettua ja monipuolista tekstiä! Aika harvoin sitä kuulee minkäänlaista kommenttia vaikkapa leffan leikkauksesta. Ei siis muuta kuin me tahtoa lisää...
    Ja piilomainontaa yhtä selvää kuin leffojen tuotesijoittelua: http://seesomeevil.blogspot.com/
    Sieltäkin löytää leffajuttua huolestuttavan usein.

    VastaaPoista
  2. Kitanoa on muutenkin tuotu vähän nihkeästi Pohjoismaihin, ja suomidevaria en itse ole paikantanut kun kai yhdestä liikkestä - nettikaupoista en sitten tiedä.
    Ja hei, kiva jos tykkäsit. Palaute on aina plussaa.

    VastaaPoista