The Wicker Man (2006)

Yhdysvallat

The Wicker Man. Kerran kauan sitten kaverukset Johnny ja Nic päätyivät tsekkaamaan kyseisen kulttijännärin. Kummallisista mieliteoistaan tunnettu Nic sai siinä katsellessa päähänsä (mahdollisesti kovan iskun lisäksi) että filmihän on aivan pakko pistää uusiksi. Mieluiten niin että siinä nähtäisiin autolautan kannella tyttölasten yli rallia ajava rekka, animoituja mehiläisiä sekä Nic itse turripuvussa rähjäämässä ja taistelemassa lahojen lattialankkujen kanssa. Voi olla mahdollista, että tällaisten päähänpistojen yleisyydestä johtuen Nicillä on sittemmin ollut kahnauksia veroviranomaisten kanssa.

Cagemaken tarina on suurin piirtein sama kuin alkuperäisessä filmissä: tunnollinen poliisimies lähtee syrjäiselle saarelle selvittelemään kadonneen tytön tapausta – tosin siinä missä originaalin Neil Howie selvitti asiaa virkavelvollisuudesta, on uustulkinnassa Edward Phallus eikun Malus tarvinnut inspiraatiokseen kutsukirjeen exältään ja vielä varmuuden vuoksi traumaattisen muiston liikenneonnettomuudesta – ehken voinut pelastaa lasta silloin, mutta nyt…!

Summerislen saarelle päästyään saa poliisimies havaita, ettei kenelläkään tunnu olevan tietoa kadonneesta lapsesta. Mutta mitä peijakasta! Siinä missä sitä Skotlannin rannikolla sijainnutta Summerislea asuttivat omalaatuisuudessaankin iloluontoiset druidit, tällä washingtonilaiskaimalla on pelkästään häijyjä, outoja ja rumia akkoja sekä näiden tuppisuisia miespalvelijoita. Ei alkuunkaan epäilyttävää.

Koska Malleuksen eikun Malusin motiivit ovat kyllin siirappipitoisia (tai napsimansa psyykenlääkkeet kyllin tujuja), ei tämä tarvitse toimivaltuuksien tai suunnitelman kaltaisia joutavanpäiväisyyksiä, vaan tutkimukset koostuvat sattumanvaraisista pistotarkastuksista ristiin rastiin saarta. Koska naiset aina rakastuvat renttuihin, saa poliisimies häiriköinnillään lopulta yhden akoista retkahtamaan itseensä. Tämä paljastaa, että tytön katoaminen saattaisi tavalla tai toisella liittyä käsillä oleviin hedelmällisyysjuhliin...

Tuntuu, että tekijöiltä on mennyt kokonaan ohi originaalin pointti uskonnollisesta tiukkapipoisuudesta ja siitä seuraavasta inhimillisestä kärsimyksestä, tai(/ja) nämä ovat suosiolla päättäneet jättää yrittämättä sanoman toistamista. Sen sijaan elokuva seuraa tavallisen, kiltin miehen kamppailua misandrista ämmäkommuunia vastaan. Muinaisuskon sijasta porukan ohjenuorana vaikuttaisi olevan joku Scum-manifesti (1967), wiccalaisuudella (lähinnä kosmeettisesti) höystettynä. Olkiukkoja siis esiintyy muutenkin kuin leffan nimikkohökötyksen muodossa. Sepitetyn yhteisön (ja samalla uusintaversion) onttoutta ilmentää hyvin alkuperäiselokuvan kuvastosta lainattu juhannussalko – siinä missä originaalissa iloiset pakanat tanssivat, lauloivat ja hyppelivät virityksen ympärillä, se cagemakessa vaan olla mollottaa toimettomana. Ilmankos ovat noidat happamia toisilleenkin.

Tämä jää kyllä ihan liian tylsäksi, jotta siitä vilpittömin mielin voisi ennustaa tulevaa kalkkunaklassikkoa. Nicolas Cagen pääosasuoritus on kiistatta leffan parasta antia, mutta maestron koko uraa ajatellen ei lähellekään juustoisuuspitoisuuden huippua. Parhaat palat paranee ennemmin kurkata jonkinlaisena kollaasina. Toisaalta kuriositeettina – likimain täydellisen elokuvan likimain täydellisenä pannukakkukertauksena – tämä on ihan kiintoisa, joskin tunnen muutaman herkemmän ihmisen, joille tällaisen vertailun toteuttaminen aiheuttaa fyysistä pahaa oloa – pahoinvoinnista puheen ollen, mikä idea tässä nykyään ilmeisen suositussa kellertävässä värinmäärittelyssä (ns. kusifiltterissä) on?

1/5

Imdb
Elonet
Wikipedia