torstai 3. huhtikuuta 2014

Hell Comes to Frogtown (1987)


Transmutation; the Hunter
Yhdysvallat

Nimeään myöten bizaarin Hell Comes to Frogtownin tarina on silkkaa B-leffaa: Ydinsodan korventamassa tulevaisuudessa enemmistö henkiin jääneestä ihmiskunnasta on säteilystä sterilisoitunutta. Naisvoittoisen virkavallan havaittua entisen sotasankarin ja nykyisen pikkurikollisen Sam Hellin olevan, elokuvaa lainatakseni, raskaasti aseistettu, tälle tarjotaan armahdusta mikäli mies ottaa vastaan pestin valtakunnansiittäjänä. Jotta leffa ei tämän jälkeen äityisi silkaksi pornoksi, ovat Hellin naispuoliset työtoverit joutuneet rajaseudulle ajettujen mutanttisammakoiden ryöstämiksi. Johtoporras katsoo viisaaksi lähettää ihmiskunnan selviytymisen kannalta keskeisen miehen siimahäntineen pelastushommiin, mukaansa tälle annetaan M60:llä vahvistettu pinkki ambulanssi, biiliä ohjastava sotamies Centinella ja Helliä ohjastava virkaintoinen lääkintäupseeri Spangle.

Verkkaisesti käynnistyvän pelastusoperaation alku menee (tuotannon herättämät ennakkoluulot huomioiden) yllättävän kiireettömässä päähahmojen keskinäisten suhteiden käsittelyssä. Ensimmäistä pääosaansa näyttelevä vapaapainistara Roddy Piper ei ehkä näyttelijänä ole järin laaja-alainen, mutta saa ajoituksella ja pelisilmällä luotua auktoriteettivastaisesta ja hedonistisesta Hellistä varsin rennon persoonallisuuden – vaikka mies vetääkin osansa varsin pidättelemättömästi, täytyy pisteitä antaa jo siitäkin, ettei tämä kuitenkaan ole mennyt aidan matalimmasta kohdasta ja siirtänyt kehämaneereitaan sellaisenaan valkokankaalle vaan ihan oikeasti näyttelee (KÖHKRÖHHOGANKÖH). Varmaan Conanista (1982) parhaiten tunnettu Sandahl Bergman ajaa asiansa tämän vastaparina, pedantin Spanglen puntaroidessa virkaintoisuuden ja lapsenkaipuun välillä – tekijöiden onneksi näiden naispääosalla oli kokemusta Broadwaylta ja sijaisnäyttelystä, Bergman kun joutui suoriutumaan niin tanssi- kuin pystypainiesityksistä ilman koreografioita.

Kun retkikunta lopulta saapuu nimikkotaajamaan, alkaa operaatio hitaasti mutta varmasti luisumaan kohti katastrofia – tästä kiitos alkuvalmisteluille, ts. pukea Bergman nahkavermeisiin ja esiintyä orjakauppiaina. Tämä raijataan Piperin tultua moottorisahasammakon höykyttämäksi esittämään rupikonnien napamiehille kolmen käärmeen tanssia, mutta saadaanpahan ainakin selville minne ne kaapatut hedelmälliset naisihmiset on viety. Frogtowniin saapumisesta lähtien elokuva alkaa tiivistää tahtiaan, tekijöiden sijoitellessa matkan varrelle tasaisesti toimintaa, huonoja vitsejä, erikoistehosteita ja räjähdyksiä.

Eriskummallinen pelastusoperaatio pitää sisällään joitain B-leffoille ominaisia loogisia umpikujia, mutta kokonaisuudessaan juonen kaari pysyy kasassa. Vuorosanoissa on jokunen one-liner-helmi, ja näyttelijöiden pitkälti vetäessä kukin omaa show’taan on yleinen meininki positiivisesti juustoinen. Tahattoman huumorin vastapainoksi tässä on kai ihan harkittuakin vitsikkyyttä, sen verran kieliposkinen koko stoori itsetuhokatkaisimella varustetun siveysvyön kanssa jättiläissammakoita haulikko kummassakin kädessä niittaavasta, valtion palkkaamasta panokoneesta on. Osa katsojista voi tosin karsastaa Hell Comes to Frogtownin painokasta miesnäkökulmaa (paljasta pintaa ja omituisia yöpaitoja on kuin burleskibileissä, sammakonnaamaiseksikin arvioitua naarasta voi köyriä säkki päässä, akkavalta merkitsee miesten kahlitsemista munalukoilla...), ja loppuarvosana voikin näiden kohdalla laskea, jollei äijäsatiiri niin paljon satu iskemään.

Tehostemestari Steve Wangin johdolla kyhättyjen sammakkonaamarit vaihtelevat inhimillisempien (sankareita symppaava kapakkatanssija Arabella) ja selkeästi amfibisempien (pahikset) maskien välillä. Johtuneeko tämä sitten ydinsäteilyn epätasaisesta jakautumisesta (mutanttikurnuttajathan oltiin koottu gettoonsa sieltä sun täältä), halusta helpottaa hyviksiin samaistumista vaiko ihan vaan rahojen loppumista kesken – niin ohjaaja Donald G. Jackson kuin käsikirjoittaja Randall Frakes ovat harmitelleet, että studiopomojen tehdessä muutoksia budjetin korvamerkintään, jäivät tehostemiehet lapsen osaan. Pitihän loppumatsissakin ottaa yhteen Piper ja monsterikonna, jolla olisi ollut neljä handua (kolmen käärmeen lisäksi), mutta ekstrakäsipariin vaadituille nukketaiteilijoiden palkkoihin ei ollut varaa – sääli sinänsä, tämä elementti ei olisi voinut kuin lisätä kohtauksen Kirk vs.Gorn –fiilistä. Ilmeiltään rajallisessa sammakkokerrastossa loistaa etenkin härkäsenä härkäsammakkona käväisevä Nicolas Worth, sen verran mahtipontiseksi luonnenäyttelijän elehdintä ja mylvintä yltyy – mitä tekijät kyllä vähän kerjäsivätkin sullomalla sivuosasuuruuden kasvot peittävään kostyymiin.

Eksploitaatioarvoiltaan Hell Comes to Frogtown on lopulta sangen kesy, nakuilun jäädessä pikkutuhmalle asteelle ja läskinkin tummuessa hillitysti (tosin vaatihan elokuvatarkastamo aikoinaan poistamaan videolevityksestä mm. kohtauksen, jossa Piper tökkää sormensa slapstick-henkisesti vastustajaansa silmämuniin). Päällimmäisenä mieleen jää kahelista ideasta käynnistyvä posketon postapohäröily.

3,5/5

Imdb
Elonet
Wikipedia

5 kommenttia:

  1. Tässä kohtaa on pakko kysäistä oletkos nähnyt tälle leffalle tehtyjä jatko-osia koskaan, ja jos olet, niin olivatko ne mistään kotoisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat näkemättä. Tuolla Anchory Bayn kommenttiraidallahan Jackson & Frakes manailivat molemmat että leffan ideatiimillä oli aikomuksena laajentaa tuota stooria jatkiksissa, mutta tuotantoyhtiön juristit pelasivat oikeudet itselleen. Tämän kun pitää mielessä ja katsoo millaisia arvosanoja nuo jatko-osat ovat saaneet niin ei suoranainen kiire ole läpikäydä saagan myöhempiä installaatioita, ainakaan ennen seuraavaa täysikuuta tms. hulluuskohtausta. Vaikka olisihan tuossa kakkosessakin megessä Lou Ferrigno, Robert Z'Dar ja Brion James...

      Poista
    2. Hemmetin juristit minkä menittekään tekemään...

      Poista
    3. Kyllähän tuossa källissä oli koko New World Picturesin puljun tuotantokoneisto taustalla. Shit as usual, normimanöövereitähän nämä oikeuksien varmistamiset taidepelleiltä markkinapelleille ovat viihdeteollisuudessa.

      Poista
    4. No joo. Niinhän ne tuppaavat tosiaan olemaan.

      Poista