Sirkus (1928)

Circus
Yhdysvallat 

Sirkus on saapunut kaupunkiin, samoin sen liepeillä uneksivat ihmiset, näiden muassa yhden hengen sotaa nälänhätää vastaan käyvä Kulkuri. Kamppailu kääntyy taas joksikin aikaa Kulkurille suotuisaksi, kun taloustilannetta stressaava tirehtööri havaitsee tässä pellen vikaa. Sisäistä klovniaan jalostamaan ryhtyvä tulokas osoittautuu luonnonlahjakkuudeksi, joskin menestystä varjostaa hyväntahtoisen miehen suhde Myrnaan, niin ikään sirkuksessa esiintyvään tirehtöörin tyttäreen, jonka suoriutumiseen tämän ankara isä ei ole läheskään yhtä tyytyväinen.

Chaplin heittää tämänkertaisessa elokuvassa Kulkurinsa tilanteeseen, joka poikkesi hahmon edesottamuksista niin sitä edeltäneessä Kultakuumeessa (1925) että seuranneessa Kaupungin valoissa (1931) - Kun Chaplinin työt ennen ja jälkeen Sirkusta kertovat perinteisemmän tarinan paremmasta (ja tasaisemmasta) elämästä haaveilleesta tavallisesta tallukasta, on tämänkertainen teos Chaplinin omaa leipälajia kommentoiva, voimakkaan vertauskuvallinen silmäys showbisneksen itseensä.

Läpi elokuvan Kulkuri antautuu tilanteisiin, jotka viihdyttävät elokuvan todellisten tapittajien lisäksi puhtaan fiktiivistä yleisöä, vaivojaan säästämättä: sen lisäksi että Chaplin on väittänyt todellakin sulloutuneensa leijonahäkkiin ja trapetsille keekoilemaan kuvausten aikana, on tämän roolihahmo lahjakkuudestaan ja suosiostaan huolimatta sirkusympäristössä paitsi loistamassa, myös uhattuna – kömpelöt huoltomiehet, seuralliset marakatit ja käsittämätöntä vihaa Kulkuria kohtaan osoittava muuli toisaalta mehevöittävät tilanteen kiinnostavuutta, toisaalta ovat esiintyjälle itselleen vaarallisia. Kulkuri on lunastanut rutinoituneisiin esiintyjiin pitkästyneen yleisön suosion laittamalla itsensä likoon ja murtamalla vakiintuneet kaavat tehdä komediaa.

Toisaalta showbisneksen etupäässä bisneksenä näkevä tirehtööri, pätevälle viihdyttäjälle puitteet tarjoava rahoittaja, pyrkii rajoittamaan Kulkurin intuitiivista, riskialtista tapaa tuottaa ohjelmistonsa sisältö – aluksi tämä pyrkii ainoastaan opettamaan noviisille klovniensa vanhat temput, luullen yleisön kaipaavan pelkästään uutta naamaa, ei uutta (vaikeammin ennakoitavaa ja sitä myöten kontrolloitavaa) tapaa tehdä komiikkaa. Kun suunnitelma lyö kiville, on tirehtööri ensin alentamassa tulokkaan apumieheksi, mutta löytää sittenkin tavan, jolla säädellä ikään kuin venttiilistä Kulkurin esiintymistä.

Metatasona näyttäytyy myös halki elokuvan toistuva teema viihdyttäjästä mukautumassa johonkin toiseen rooliin. Alun monimutkaisessa takaa-ajokohtauksessa Kulkuri sekä oletetaan (taskuvaras) että tulee tekeytyneeksi (vahanukke) joksikin sellaiseksi, mitä hän ei tosiasiassa ole. Myöhemmin samaa asiaa pyöritellään areenalla, kun Kulkurin täytyy työnantajansa määräyksestä omaksua pellen, taikurin, eläintenkesyttäjän ja tasapainoilijan roolit. Kaikissa tilanteissa hän on jollain tapaa riippuvainen muiden suhtautumisesta itseensä, eikä rooli kanna sen pidemmälle kuin sen ylläpitämä illuusio – tavallaan tämä on vain pitkälle viety toisinto jo Chaplinin aiemmissa elokuvissa esitetyistä väärinkäsitystilanteista.

Toisaalta Kulkuri sanelee myös oman roolinsa suhteessa kanssaeläjiin, tästä parhaana esimerkkinä kehittyvä suhde Myrnaan. Hahmojen ensi kertaa kohdatessa kroonisesta puutostilasta kärsivä Kulkuri puntaroi, näyttäytyäkö isänsä toimesta nälässä pidetylle Myrnalle pelkästään itsekeskeisenä vaiko empaattisena ja yhteistyöhaluisena. Koska tästä alkaen jokainen Kulkurin päätös muuttaa enemmän tai vähemmän tämän suhdetta Myrnaan, käy hahmon tämänkertainen inkarnaatio ihmisluonnon molempia puolia (varsinkin trapetsitaiteilija Rexin suhteen) ilmentäessään erityisen uskottavan kehityskaaren, mikä tekee loppuratkaisusta paitsi jännittävän, myös liikuttavan. Toisin kuin työssään, Kulkurin ei Myrnan kanssa tarvitse pitää ilveilyllä yllä minkäänlaista illuusiota siitä, minkälainen hän pohjimmiltaan on, joten päätöskin on yksin hänen. Ollako ystävä, kumppani vai pelkkä muisto.

Auteurinsa filmografiassa vähän liian vähäiselle huomiolle jäänyt Sirkus on hauska, liikuttava ja älykäs komedia. Komediaelokuvalle hieman ennalta-arvattava miljöö, mitä itse komiikasta ei tosin voi sanoa – vaikka eivät kaikki vitsit olekaan auteurin itsensä kehittämiä (eikä tämänkertaiseen esitykseen unohtuneitakaan). Tietty kiire paistaa läpi leikkauksessa ja joidenkin tapahtumien löyhällä selittelyllä (kuten miksei Rex ilmaannu yhteen esiintymiseensä), tosin nämä tekisi melkein mieli laittaa harvinaisen epäonnisen tuotantovaiheen piikkiin.

4/5

Imdb
Elonet
Wikipedia