Killer Klowns from Outer Space (1988)

Killer Klown from Outer Space? Holy shit! Ylistän hartaudella nimimerkkiä Ju-MaLa tämänkertaisesta kuvituksesta.

Space Invaders; Killer Klowns
Yhdysvallat

Kalifornialaisen pikkukaupungin kesäyössä tapahtuu erikoisia, kun taivaan halki kulkee kirjavasti leimuava kappale. Korpeen parkkeeraava tunnistamaton lentävä esine osoittautuu likeisemmässä tarkastelussa ihmiskunnalle sangen tutuksi rakennelmaksi, kyseessä kun näkyisi olevan maahan tippunut sirkusteltta. Karnevaalitunnelmaa tosin latistavat UFO:n matkustajat, joilla leikkisästä ulkokuorestaan huolimatta tuntuisi olevan aikalailla nihkeät aikomukset täkäläisten suhteen. Pian kylänraitilla alkaa rellestää liuta ruttunaamaisia sirkuspellejä, joiden arsenaali sisältää syövyttäviä kermakakkuja, kavalia käsinukkeja ja helvetillisiä hattaroita!

Erityisesti valkokangashirviöistään tunnettujen Chiodon veljesten lempilapsena syntynyt Killer Klowns from Outer Space ei tarinaltaan ole luultavasti sieltä omaperäisimmästä päästä – vihamieliset muukalaiset iskevät tuppukylään ja tekevät tuhojaan sen aikaa, mitä ne ensimmäisenä kohdanneilta menee aikaa epäileväisten viranomaisten vakuuttamisessa uhan vakavuudesta. Kuitenkin leffassa on sellaisia (tietenkin reseptin rajoissa) meneviä taiteellisia älynväläyksiä, että lopputulos on ennalta-arvattavuudessaankin viihdyttävä.

Ensinnäkin invaasion visuaalinen ilme on ainutlaatuinen: tiettävästi parin miljoonan budjetista vain murto-osa lohkaistiin erikoistehosteisiin, silti valloittaja-alieneita luotiin lähemmäs neljäkymmentä, UFO:n sisus on täynnä mielikuvituksellisia lavasteita ja karnevaalihenkinen muukalaisteknologia on silkkaa silmäkarkkia. Näillä on lähdetty kokoamaan sysimustaa sketsikimaraa pahaa-aavistamattomista lomailijoista sadististen avaruuspellejen hampaissa, tekijöiden pelatessa yhtä aikaa klovnien yleisyyden ja näihin liittyvien kammojen kanssa (ja mennen ainakin siinä pikaruokalaepisodissa jo karmivuuden kintaalle) – kauhukuvastossahan koulrofobiaa ei oltu vielä ehditty kaluamaan tyystin puhki.

Kun asenne on kumminkin älyvapaan leikkisä, ei genressä tapahtunutta pellepelon ryöstöviljelylläkään ole tyystin onnistunut nakertamaan leffan omaperäisyyttä. Oma osuutensa tunnelman luomisessa on musiikilla, John Massari on säveltänyt toimivasti teemaa komppaavan scoren eikä the Dickiesin soittama tunnarikaan kehno ole.

Myöskin esivallan epäluuloisuus invaasion suhteen on kärjistetty toimivasti: poliisipäällikön poissa ollessa komentoketjun huipulle on noussut katkera ja vainoharhainen Curtis Mooney, joka uskoo vakaasti tappajaklovni-invaasion olevan sepitettä ja koko pitäjän olevan salaliitossa häntä vastaan. Jälleen kerran haljua auktoriteettia esittävä John Vernon on silkkaa terästä, äijän raivoamisen ollessa pätkän paras suoritus. Muutoin näyttelijät ovat mukana pikemminkin tunteella kuin taidolla, joskin jotain voi antaa anteeksi jo läpipaistavasta innokkuudesta. Ja toisaalta siitä, että muut osa-alueet kompensoivat paketissa varsin pätevästi.

Luulen että Killer Klowns onnistuu vanhan kierrättämisessä niin hyvin sen tähden, että tuottajien tai ohjaajien sijasta se on ennen kaikkea erikoistehostemiesten projekti, näiden tulkinta vanhasta värssystä – mitenkään kiistämättä, etteikö Chiodoilla olisi elokuvallista silmää myös varsinaisen leipälajinsa ulkopuolelta. Vertailuun voisi ottaa esimerkiksi valmistumisajankohdaltaan, budjetiltaan ja sisällöltään samankaltaisen mutta kokonaisuutena tavanomaisemman Crittersin (1986), jossa Chiodojen vastuu rajoittui pelkästään olioiden toteuttamiseen.

Läpät eivät ihan kanna koko keston ajan, joskin leffan oli ilmeisesti tarkoitus jättää lyhykäisemmäksi ennen sikariportaan väliintuloa. Yhtäkaikki viihdyttävän surrealistinen kauhukomedia, ennakoitavuudestaan huolimattakin.

3/5

Imdb
Elonet
Wikipedia